sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

EIT:ssä ennätysmäärä suomalaisia sananvapausriitoja

11.10.2009 7:40

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa on parhaillaan käsittelyssä ennätysmäärä suomalaisten tekemiä valituksia sananvapaudesta, kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen.

Suurin osa kymmenkunnasta valituksesta on lehdistön tekemiä. Niissä kantelijat haluavat EIT:n ottavan kantaa suomalaisten tuomioistuinten medialle antamiin tuomioihin, jotka on koettu epäoikeudenmukaisiksi.

Valitusten suuri määrä johtuu suomalaisen media- ja sananvapauskulttuurin murroksesta, arvioi sanavapauteen erikoistunut valtionsyyttäjä Mika Illman.

Hän toteaa lehdessä, että poliitikkojen ja firmojen toimintaa tutkitaan nyt aiempaa tarkemmin ja väärinkäytöksiä selvitetään entistä tehokkaammin.

Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana Suomi on saanut sananvapausasioissa EIT:ltä seitsemän langettavaa päätöstä. Määrä on väkilukuun suhteutettuna paljon muita Pohjoismaita suurempi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.