lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

EU-sakot kulkevat kangerrellen rajojen yli

8.10.2007 5:09

Sakkojen perintä eri EU-maiden välillä on lähtenyt kangerrellen käyntiin. Kevättalvella voimaan tullut laki mahdollisti sen, että esimerkiksi liikennesakko, joka suomalaiselle on tuomittu jossakin EU-valtiossa, voidaan periä samalla tavalla Suomessa. Vastaavasti Suomi voi lähettää täällä tuomitun sakon täytäntöönpantavaksi toiseen maahan.

Suomen ja muiden jäsenvaltioiden välillä ei ole kuitenkaan liikkunut vielä ainuttakaan sakkoa, kertoo Keskisuomalaisen haastattelema Oikeusrekisterikeskuksen johtaja Ritva-Liisa Raatikainen. Yhteistyö ei ole käytännössä lähtenyt käyntiin lainkaan.

Suomen osalta tilannetta selittää tekninen järjestelmämuutos, joka valmistuu vasta keväällä. Raatikainen sanoo sakkojen täytäntöönpanosta huolehtivan Oikeusrekisterikeskuksen kuitenkin odottaneen, että muista jäsenmaista sakkoja olisi Suomeen jo tullut.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.