perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Eduskunta päätti nettilapsipornon sensurointilaista

14.11.2006 18:50

Eduskunta löi tiistaina yksimielisesti lukkoon uudet lakipykälät, jotka mahdollistavat poliisin ja teleoperaattoreiden yhteistyön lapsipornon leviämisen ehkäisemiseksi.

Poliisi saa uuden lain mukaan oikeuden luovuttaa teleoperaattoreille luetteloita ulkomaisista lapsipornosivuista. Lakiin kirjattiin myös teleyritykselle nimenomainen oikeus karsia palveluistaan pääsy lapsipornosivuille. Teleyritykset ovat ilmoittaneet olevansa valmiita vapaaehtoisesti tekemään niin.

Eduskunnan keskustelussa oltiin asiasta varsin yksimielisiä. Vain Mikko Alatalo (kesk) huomautti, että kyseessä on ensi askel tietoverkon sensurointiin.

Alatalo kyseli, ohjataanko verkkoa nyt sellaiseen suuntaan, joka saattaa tulevaisuudessa vaarantaa mielipiteenvapauden, vaikka lapsipornoa ei mielipiteen ilmaisuna voi pitääkään. "Tuleeko netin vapaudesta vai sen siisteydestä kilpailuetu yrityksille?"

Verkkoasiantuntijana pidetty Jyrki Kasvi (vihr) on vastustanut tiistaina hyväksyttyjä pykäliä.

Lakiesityksen käsittelyn alkaessa syyskuussa Kasvi arvioi lain sekä tehottomaksi, koska lapsipornoa olisi edelleen helppo löytää, että vaaralliseksi, koska laki antaa yksityisille yrityksille sensurointioikeuden. Tämän lain sijaan hän suositteli perinteistä poliisitoimintaa. Tiistaina Kasvi ei ollut läsnä sairauslomansa takia.

Eduskunta hyväksynee lain lopullisesti perjantaina. Sen jälkeen presidentti määrää sen voimaantulopäivän.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.