24.8.2009 12:38
Viimeinkin! Tämä oli ajatuksena, kun kuulin, että Elintarvikevirasto Evira olisi ajamassa Suomeen julkisempaa valvontaa elintarvikeliikkeille.
Jostain syystä Suomessa asiaa uutisoitiin kuitenkin idealla "häpeätarroja liikkeiden oviin". Siitähän järjestelmässä ei suinkaan ole kyse. Avoin raportointi kannustaa liikkeitä pitämään asiansa kunnossa.
Järjestelmä on ollut käytössä Tanskassa vuodesta 2001 ja se on ollut siellä suuri menestys. Kaikki tarkastusraportit on pidettävä liikkeissä ja ravintoloissa asiakkaiden näkyvillä sakon uhalla. Myös netistä voi kaivaa esiin minkä tahansa elintarvikkeita myyvän kaupan tai ruokaa tarjoilevan ravintolan tarkastuskertomukset. Kokeilkaapa vaikka itse: www.findsmiley.dk
Lisäbonuksena siellä on erityinen Elite-merkintä. Sen saa, jos viisi perättäistä tarkastusta on mennyt läpi ilman huomautuksia. Siis ei mitään häpeätarroja.
Hymiö-tarrat ovat leviämässä myös muualle, esimerkiksi Berliinissä ollaan ottamassa käyttöön samankaltaista järjestelmää.
Aiemmin suomalaiset alan viranomaiset ovat suhtautuneet jostain syystä nihkeästi kaikille avoimiin tarkastusraportteihin. Onko Suomessa tarkastuksissa itsessään jotain, joka ei kestä päivänvaloa? On tuntunut lähinnä siltä, että kun Tanskassa suojellaan kuluttajaa, meillä halutaan suojella yrityksiä.
Suomalaisten ei kannata keksiä pyörää uudelleen: Tanskan järjestelmä on kuluttajan kannalta toimiva ja selkeä. Sellainen olisi hyvä saada myös meille.
Ministeri Anttila harkitsisi ruoan laatumerkkiä 24.8.2009
Kaupalle kaavaillaan häpeätarraa ruuan huonosta laadusta 24.8.2009
MIELIPIDEKIRJOITUSTuoretiskillä myydään surutta vanhaa kalaa 21.8.2009
Tuoretiskien marinoitu liha joutuu tarkastajien erikoissyyniin 24.8.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi