15.6.2008 22:30
ylitornio. Ylitornion terveyskeskuksessa oli sunnuntai-iltana järkyttyneitä ihmisiä. Iltapäivällä sattuneet surmatyöt tuntuivat käsittämättömiltä.
Ylitorniolainen Saara Ylitulkkila tuli vi terveyskeskukseen näyttämään auton oven väliin litistynyttä peukaloaan ja vieraili samalla perheen papan luona.
"Pappa kertoi olleensa tulossa juuri huoneestaan käytävälle, kun kuului valtava ampumisräjähdys. Hoitaja ohjasi hänet nopeasti takaisin huoneeseen ja käski pysyä siellä", Ylitulkkila kertoi.
Tapaus kuohutti ylitorniolaisia. Ylitulkkilankin puhelin soi taukoamatta koko iltapäivän.
"Olin juuri muuttamassa, kun kaikki alkoivat soittaa. Kukaan ei voi käsittää, miten tällaista tapahtuu. Ei tätä normaaleihin tekoihin voi lukea, ja vielä Ylitorniolla, joka aiemmin on ollut rauhallinen paikka."
Yhdellä tapahtumapaikoista, terveyskeskuksen vuodeosastolla, tehtiin sunnuntai-iltana iltatoimia tavanomaisin rutiinein. Tekopaikan poliisi oli eristänyt.
Sairaanhoitaja Sari Unganiva oli paikalla, kun ampuminen pelästytti koko osaston.
"Meitä oli aika monta hoitajaa nopeasti paikalla. Kyllähän tapaus järkytti suuresti."
Osaston työntekijöille ja potilaille luvattiin kriisiapua. Myös Unganiva arveli käyttävänsä mahdollisuutta keskustella ammattiauttajan kanssa tapahtuneesta.
Ketään ei evakuoitu osastolta. Unganivan mielestä kaikki sujui melko rauhallisesti. Mitään tapaukseen liittyviä yksityiskohtia hän ei voinut kertoa – poliisin ohjetta noudattaen.
Unganivan mukaan ampumisen uhriksi vuodeosastolla joutunut nainen ei ollut ollut pitkään potilaana.
Ampujan kotitalossa Tengeliön kylässä, 10 kilometriä Ylitorniolta Rovaniemen suuntaan, liikkui sunnuntai-iltana poliiseja.
Kookkaan, 50-luvun omakotitalon pihapiiri on hoidettu ja nurmikko näyttävät vasta ajetulta.
Poliisi ei ollut eristänyt aluetta nauhoin, mutta pihapiiriä valvottiin tarkoin.
Ylitornion ampuja jätti kolmelle lapselleen jäähyväiskirjeen 16.6.2008
Ylitornion surmalla oli todennäköisesti silminnäkijä 16.6.2008
Puolison heikentynyt terveys syynä vanhusten tekemiin surmiin 16.6.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi