18.2.2010 16:19 | Päivitetty: 18.2.2010 17:10
Närpiö. Eläinlääkäri ei ole löytänyt huomautettavaa Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton hallituksen puheenjohtajan tilalta. Eläinlääkäri Esa Kääntee tarkasti tilan puheenjohtajan omasta pyynnöstä tänä aamuna.
Minkit teurastetaan ja nyljetään yleensä ennen joulukuun alkua, joten nyt jäljellä olivat enää terveet siitoseläimet, Kääntee arvioi.
Oikeutta eläimille -yhdistyksen mukaan yksi turkisvideokohussa esiin nousseista turkistarhoista kuuluu puheenjohtajalle. Väitteidensä tueksi yhdistyksellä oli esittää muun muassa tarhan sijaintitietoja sekä turkistilan yritystietoja.
Esa Kääntee arvioi, että kuvamateriaali on kaiketi peräisin syksyltä, jolloin yhdessä häkissä on saattanut olla kaksi minkinpentua. Pennut pistetään ennen vieroitusta samaan häkkiin toisen minkin kanssa, jolloin ne saattavat tapella keskenään.
Eläinlääkäri käy tarkastamassa turkistarhat Närpiössä kaksi kertaa vuodessa.
Evira: Kaikille kohuturkistiloille pitää tehdä tarkastus 19.2.2010
Eläinlääkäri moittii turkisaktivisteja 19.2.2010
Turkistarhoja kuvannut yhdistys tekee tarhoista rikosilmoituksen 19.2.2010
Oikeutta eläimille: Turkistarhaajien johtajan tila yksi kuvatuista 18.2.2010
Anttila: Turkistarhaajien hoidettava asiat kuntoon jo imagosyistä 18.2.2010
Järjestön kuvat turkistiloilta näyttävät purtuja häntiä ja kuolleita eläimiä 17.2.2010
Sinnemäki: Turkistarhauksesta on luovuttava siirtymäajan jälkeen 17.2.2010
Siat saamassa oikeuden päivänvaloon 17.2.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi