lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Elisan laajakaistayhteydet eivät toimi vieläkään sadoissa kodeissa

11.11.2008 22:19

Elisan laajakaistayhteydet eivät vielä tiistainakaan toimineet tuhansissa suomalaiskodeissa, joissa on käytössä tietynlainen modeemi.

Illalla kello 18 jälkeen ongelmaa saatiin korjattua niin, että Elisan mukaan enää sadat kodit olivat ilman nettiyhteyttä.

Sunnuntaina alkaneista ongelmista kärsivät asiakkaat ruuhkauttivat Elisan asiakaspalvelun.

Palvelujohtaja Pasi Vannisen mukaan tiistaiaamuna oli tilanteita, etteivät soittajat päässeet edes jonoon.

Keskimääräinen jonotusaika oli viidestä kymmeneen minuuttia.

"Kun yhteydet katkesivat sunnuntaina, asiakaspalveluun tuli muutaman tunnin aikana lähes 50 000 puheluyritystä."

Vanninen kieltää, että asiakaspalvelussa olisi liian vähän työntekijöitä.

"Jos näin iso ongelma tulee, siihen ei kerta kaikkiaan ole mahdollista varautua."

Teknisen tuen puhelimessa vastasi tiistaina iltapäivällä ensimmäiseksi nauhoite, joka kehotti kokeilemaan ongelman ratkaisua itse.

Jos asiakkaalla on A-linkin Roadrunner 24 -mallinen adsl-modeemi, yhteys saattaa palautua siirtämällä verkkopiuha modeemin porttiin numero 4.

Kaikilla konsti ei kuitenkaan toiminut.

"Jos annetut ohjeet eivät auta, kannattaa soittaa asiakaspalveluun. Nyt on kuitenkin kohtuullinen tilanne: alle kymmenen minuutin jonotuksella pitäisi selvitä."

Elisan kaikki kiinteät laajakaistayhteydet katkesivat sunnuntaina.

Ohjelmistovian vuoksi asiakkaille ei kyetty jakamaan ip-osoitteita, mikä johti nettiyhteyksien katkeamiseen jopa 520 000 asiakkaalla.

Korvauksia laajakaistakatkoksista ei automaattisesti saa, kertoo Elisan johtava lakimies Anne Vainio.

"Yleisesti ottaen katkos oli lyhytaikainen: se alkoi sunnuntaina kello 16.10 ja loppui kello 17.30. Yleistä korvausvelvoitetta meillä ei ole."

Vaikka katkokset ovat jatkuneet tuhansissa kodeissa jo kolmatta päivää, Vainion mukaan laajamittaista ongelmaa ei enää ole.

"Mutta jos on tapauksia, jossa katkokset ovat kestäneet pidempään, ne käsittelemme tapauskohtaisesti. Asiakas voi tehdä meille reklamaation asiakaspalveluun."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.