lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Epäiltyjen viharikosten määrä kasvoi liki viidenneksen

3.11.2010 12:44

Poliisin tietoon tuli viime vuonna aiempaa enemmän viharikoksia. Tapauksia kirjattiin noin tuhat, joka on liki viidenneksen enemmän kuin edellisvuonna.

Poliisiammattikorkeakoulun mukaan valtaosassa epäillyistä viharikoksista oli rasistisia piirteitä. Uhrin uskontoon tai seksuaalisuuteen liittyviä tapauksia kirjattiin yhteensä vähän yli sata.

Viharikoksella tarkoitetaan tekoa, jonka motiivina on ennakkoluulo tai vihamielisyys uhrin edustamaa ryhmää kohtaan.

Laki ei tunne viharikosta. Rasistisesta motiivista voidaan kuitenkin tuomita kovempi rangaistus kuin vastaavasta teosta muuten. Lakia on ehdotettu muutettavaksi niin, että myös muista kuin rasistisista viharikoksista voitaisiin tuomita kovennettu rangaistus.

Yleisin viharikos Suomessa oli viime vuonna edellisvuosien tapaan pahoinpitely. Tyypillinen tekijä oli 15–24-vuotias suomalainen mies. Uhreista suurin osa oli Suomen kansalaisia, muun muassa romaneja sekä maahanmuuttajien Suomessa syntyneitä lapsia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.