Euroopasta tulee pelkkä matkamuisto

Olen tullut siihen tulokseen, että Suomen peli on pian pelattu. Taas on nousemassa uhka idästä. Kauempaa kuin viimeksi. Ja isompi.

Aasialaiset tulevat.

Olemme sortuneet omaan itsetyytyväisyyteemme. Viimeisin osoitus tästä oli Finnairin lentoemäntien lakko. Suomessa tarrataan niin lujasti menneessä maailmassa saavutettuihin etuihin, että uuden luominen on mahdotonta.

Samassa jumissa on koko Eurooppa.

Aina kun käy Aasiassa, esimerkiksi Thaimaassa tai Malesiassa, on tutussa paikassa vastassa uusi pilvenpiirtäjä tai kaupunginosa. Samaan aikaan Suomessa ei saada päätetyksi länsi- eikä itämetrosta ja tehtaillaan valituksia Töölönlahden kaavoista. Tai rakennetaan kolmatta vuotta alle 150-metristä siltaa, kuten Ruoholahdessa.

Tällaista on arki euro-onnelassa. Kaikki on periaatteessa mahdollista, mutta vain periaatteessa. Hienot ideat ja tekemisen meininki kuolevat, kun ne törmäävät keskijohtoon, ay-liikkeeseen ja kyläpolitiikkaan. Lopullisen kuoliniskun innovaatioille antaa EU. Siis silloin, kun se ei ole syytämässä miljardeja jonkin laitamaan pankkitukeen.

Tällä välin taiwanilaiset ja korealaiset valtaavat Amerikan otteilla kännykkämarkkinoita. Kiinalaiset voittivat Pisa-vertailun ja ostavat Afrikan. Ja he nuortuvat koko ajan. Eurooppalaiset vanhenevat.

En sano, että aasialaisten tapa tehdä töitä ja bisnestä olisi aina vaikkapa eettisesti esimerkillistä.

Tarkoitan vain, että meikäläisillä pelisäännöllä peli hävitään.

Eurooppa on liian hidas ja byrokraattinen. Missä viipyvät vaikkapa elintärkeät energiatekniset ratkaisut tai edes päätökset?

Euroopasta on tulossa pelkkä matkamuisto. Maailmalle meillä ei kohta ole muuta tarjottavaa kuin mini-Eiffel-torni tai postikortti Leviltä.

Keski-Euroopassa parkkeerataan bemari alppikylän kultaliikkeen eteen ja ostetaan parin tuhannen euron rannekello. Kurjuutta edustaa mukulakivien väliin takertunut stilettikorko ja romanikerjäläisen näkeminen Mannerheimintiellä.

Näissä oloissa ihmisestä tulee ylpeä ja laiska. On saavutettu jo kaikki. Luullaan, että kukaan ei vie tätä onnea, koska se on itse ansaittu kärsimällä sotia ja korkeita veroja. Luullaan, että ei tarvitse enää keksiä mitään uutta. Tai tehdä se, mitä jo osataan, entistä paremmin.

Harhaluuloja.

Sen näkee jo kiinalaisesta lentoemännän hymystä. Sellaisen lentoemännän, joka ei tarvitse melkein viikon lepoa parin kaukolentopäivän jälkeen.

Ne jyrää meitin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi