31.12.2006
Bulgarian ja Romanian EU-taival ei ala aivan niin suopeasti kuin
maat olisivat ehkä toivoneet. Unionin 25:stä jäsenmaasta 12 on
ilmoittanut asettavansa rajoituksia tulokkaiden työntekijöille.
Innokkaimmin työmarkkinoitaan sulkevat vanhat jäsenmaat, kuten Saksa, Espanja ja Hollanti. Yllättäen rajoitusten asettajien joukkoon on liittynyt myös Unkari, joka itse liittyi unioniin vuonna 2004.
Unkarin kanssa samaan aikaan EU:hun liittyneet itäisen Keski-Euroopan jäsenmaat ovat suhtautuneet tulokkaisiin pääosin avoimesti. Esimerkiksi Baltian maat, Tšekki ja Puola pitävät ovet täysin selällään.
Näiden maiden omat kansalaiset ovat hyötyneet työvoiman vapaasta liikkuvuudesta: esimerkiksi noin 600000 keskieurooppalaisen arvioidaan hakeutuneen Britannian työmarkkinoille edellisen laajentumiskierroksen jälkeen.
Työmarkkinoiden avaajien joukosta uupuvat juuri ne maat, jotka olisivat Bulgarian ja Romanian näkökulmasta kaikista houkuttelevimpia ja keskeisimpiä.
Bulgarialaisten ykköskohde Kreikka on ilmoittanut rajoituksista tulokkaille, ja samoin on tehnyt Romanialle tärkeä Espanja.
Merkittävin takinkääntäjä siirtotyöläisiin suhtautumisessa on kuitenkin Britannia.
Saarivaltio oli Irlannin ja Ruotsin rinnalla ainoa, joka otti uusien jäsenmaiden työntekijät avosylin vastaan vuoden 2004 laajentumisen jälkeen. Puolalaisvirran säikäyttämänä se on kuitenkin päättänyt rajoittaa romanialaisten ja bulgarialaisten työmarkkinoille pääsyä.
Britannian hallitusta on moitittu siitä, että sen tiukka suhtautuminen tulokkaisiin vahingoittaa suhteita Bulgariaan ja Romaniaan.
Hallitus myönsikin joulukuussa, että tulokkaille asetetut rajoitukset voivat olla kohtuuttomia, brittilehti The Independent kertoi.
Ehtojen mukaan vähän koulutetut romanialaiset ja bulgarialaiset voivat saada töitä vuodenvaihteen jälkeen ainoastaan elintarviketeollisuudesta ja maataloudesta.
Näilläkin aloilla tulokkaiden määrälle on asetettu kiintiö, joka on vähemmän kuin 20000 vuodessa.
"Olimme tietoisia siitä, että asettamamme rajoitukset voivat olla liian julmia", maahanmuuttoministeri Liam Byrne sanoi The Independentissä. Brittivirkamiesten mukaan hallitus myös harkitsee ehtojen lievittämistä jo vuoden sisällä.
Tulijoille määrätyt rajoitukset voivat olla voimassa viisi vuotta. Tämän jälkeen rajoituksia voidaan jatkaa vielä kahdella vuodella, mutta silloin edellytyksenä on se, että jäsenvaltion työmarkkinoille aiheutuu tai uhkaa aiheutua vakavia häiriöitä työvoiman liikkuvuuden vapauttamisesta.
Maiden asettamat rajoitukset ovat hyvin erilaisia. Esimerkiksi Ranska hyväksyy romanialaisia ja bulgarialaisia 52:lle alalle, jotka kärsivät työvoimapulasta. Näitä ovat muun muassa maatalous, matkailu ja rakennusala.
Vanhat jäsenmaat voivat asettaa Bulgarialle ja Romanialle rajoituksia vielä vuodenvaihteen jälkeenkin, vaikka se onkin hankalampaa.
Romanialaisille lupailtu työtä Suomesta 24.1.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi