perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Evira tutki 30 turkistarhaa – viideltä löytyi laiminlyöntejä

5.3.2010 15:38 | Päivitetty: 5.3.2010 15:45

Oikeutta eläimille

Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi helmikuussa kuvamateriaalia suomalaisilta turkistiloilta.

Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi helmikuussa kuvamateriaalia suomalaisilta turkistiloilta.

Elintarviketurvallisuusvirasto on saanut päätökseen kohuttujen turkistarhojen tarkastukset.

Tarkastuksen kohteeksi joutui 30 turkistarhaa, joista viideltä löydettiin laiminlyöntejä. Lopetettavia eläimiä ei tarkastuksissa löytynyt.

Havaittuja laiminlyöntejä olivat muun muassa häkkien rikkinäiset hyllyt, osalta kettuja puuttuivat hyllyt kokonaan ja osalta puuttui virikemateriaalina toimivat purukapulat. Lisäksi yhdellä tarhalla havaittiin rikkinäisiä häkin pohjia.

Yhdellä tarhalla ei oltu varmistettu tarhan pakovarmuutta. Osalla tiloista oli puutteita eläinten hoidosta tai kuolleista eläimistä pidettävässä kirjanpidossa.

Sairauden tai vammautumisen vuoksi lopetettavia eläimiä ei tarkastuksissa löytynyt.

Evira on määrännyt kyseiset tarhaajat korjaamaan havaitut puutteet. Määräajan päätyttyä Evira tarkastaa, että laiminlyönnit on korjattu.

Tarhoista, joilla todettiin laiminlyöntejä, tehdään tutkintapyyntö poliisille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.