lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Finnair lopettaa kilpailijoiden laukkujen selvittämisen

28.2.2007 22:57

Finnair lopettaa muiden kuin omien tai allianssikumppaniensa asiakkaiden matkatavaroiden selvittämisen määränpäähän asti Suomessa.

Uudistus merkitsee satojentuhansien suomalaisten lentomatkan mutkistumista vuosittain.

Rajoitus tulee voimaan 25. maaliskuuta.

Lentoyhtiöt ovat perinteisesti selvittäneet asiakkaidensa matkatavarat perille asti.

Nyt Finnair on päättänyt, että tästä palvelusta saavat nauttia vain sen omat tai yhteistyökumppaneiden lentävät asiakkaat.

Jos lähtee matkalle esimerkiksi Joensuun lentoasemalta ja jatkaa matkaa Helsingistä muulla kuin Finnairin tai One World -allianssiin kuuluvan yhtiön koneella, matkustajan on vietävä matkatavaransa Helsingissä uudelleen lähtöselvitykseen ja kuljettava itse toiseen kertaan turvatarkastuksen läpi.

Tilanne on sama, jos vaihtaa Finnairin lennolta muuhun allianssiin kuuluvaan yhtiöön vaikka Lontoossa tai Frankfurtissa.

"Finnairin tehtävä on tehdä mahdollisimman paljon kauppaa omille tai yhteistyökumppaneiden lennoille. Siksi on mielekästä keskittää paras mahdollinen palvelu omille tai yhteistyökumppanien ydinasiakkaille", kehittämispäällikkö Markku Remes kertoo Finnairilta.

Näitä ydinasiakkaita ovat matkustajat, jotka ovat valmiita maksamaan Finnairin ja One World -lentoyhtiöiden määrittelemiä hintoja lentomatkoista.

Jos taas yhdistelee matkaansa halvimpia mahdollisia lippuja eri liittoumiin kuuluvilta lentoyhtiöiltä, on matkustajan oltava valmis ottamaan vastedes enemmän vastuuta omasta matkastaan, Remes painottaa.

Remeksen mukaan kyseessä on maailmalla vallalla oleva suuntaus: yhtiöt ryhmittyvät suuriksi liittoumiksi ja hoitavat kaupallisista syistä hyvin vain omat asiakkaansa. Palveluiden rajaamisella yhtiöt haluavat heittää kapuloita muun muassa halpalentoyhtiöiden rattaisiin.

Joensuulaista yrittäjää Kim Väisästä Finnairin päätös ei miellytä: "Tämä on sikatemppu, joka vaikeuttaa työmatkojen järkevää suunnittelua." Tavallisesti Väisänen valitsee halvimmat liput tarjoavan yhtiön.

"Finnair voittaa tarjouskilpailun hyvin harvoin. On kilpailun rajoittamista, jos Finnair käyttää määräävää markkina-asemaansa Joensuussa hyväksi siten, että se koettaa pakottaa käyttämään omia palvelujaan", Väisänen huomauttaa.

Hän teki kilpailuvirastoon kantelun Finnairin toiminnasta keskiviikkona.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.