18.10.2006 16:50 | Päivitetty: 19.10.2006 8:28
Helsinki-Vantaan kentällä oli vielä kohtuullisen rauhallista kello kuudelta aamulla lakosta huolimatta.
Finnairin lentoemäntien ja stuerttien lakko alkoi tänään neljältä yöllä. Lakko pysäyttää yhtiön normaalin reittiliikenteen lähes kokonaan.
Työtaistelu vaikuttaa sekä Suomen sisäisiin että Suomesta lähteviin lentoihin. Lomalennot Finnair oli aikonut lentää normaalisti, mutta aamulla niihinkin oli tullut peruutuksia.
Varhain aamulla Helsinki-Vantaan lentokentällä oli melko rauhallista, vaikkakin tilanne lentojen osalta oli sekava, kertoi paikalla ollut Helsingin Sanomien toimittaja Anna Karismo.
Lähtöselvitykseen ja lentoyhtiöiden lipunmyyntitiskeille kerääntyi jonoja, kun ihmiset yrittivät vaihtaa lippujaan lennettäviin kohteisiin tai pyrkiä muiden lentoyhtiöiden lennoille.
Finnairin lennoista lennetään tänään noin neljäsosa. Kaikista Helsinki-Vantaalta lähtevistä lennoista noin joka toinen oli peruttu.
Hyvin monet Finnairin kaukokohteiden lennot oli peruttu. Aamun tunteina lennettiin kuitenkin esimerkiksi Brysseliin.
Koneita lensivät muun muassa esimiehet ja osakkuusyhtiö Aeron työntekijät.
Finnairin lipunmyyntitiski ruuhkautui, kun ihmiset jonottivat saadakseen rahansa takaisin tai vaihtaakseen lentolippunsa sellaiseen kohteeseen, minne lennettiin. Aamulla seitsemältä tiskille jonotti noin 50 ihmistä, eikä jono edennyt.
Ihmiset olivat harmistuneita siitä, että Finnair oli vielä eilen internetissä ilmoittanut lennettäviksi niitä lentoja, jotka aamulla olikin peruttu.
Kentällä oltiin täysin Finnairin internettietojen varassa. Myös lentokenttävirkailijat olivat ymmällään lennettävistä kohteista.
Finnairin osastopäällikön Ville Ihon mukaan tänään on lakon osalta pahin päivä.
"Jos normaalina päivänä saamme liikkeelle 60 konetta, tänään saamme 14", hän sanoi.
Lakon pituudesta ei ole tietoa. Neuvotteluja jatketaan tänään iltapäivällä.
Työtaistelu varmistui keskiviikkoiltana valtakunnansovittelijan toimistossa, josta osapuolet tulivat ulos jumiutuneina samoihin asemiin kuin ennen viisituntisiksi venyneiden neuvottelujen alkuakin.
Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen mukaan osapuolten näkemyserot olivat hyvin kaukana toisistaan. SLSY ilmoitti tiistaina aloittavansa työtaistelun, jos työnantaja ei peräänny päätöksestään palkata 500 uutta työntekijää tytäryhtiö Aeron huonomman sopimuksen piiriin. Tuloksena olisi tilanne, jossa osa henkilökunnasta työskentelisi alemmilla palkoilla ja huonommilla työehdoilla.
Finnair on perustellut muutoksia sillä, että yhtiö pyrkii luomaan uusia työpaikkoja samanlaisilla työehdoilla kuin kilpailijoilla.
SLSY:n (Suomen Lentoemäntä- ja stuerttiyhdistys) puheenjohtaja Mauri Koskenniemi sanoi työnantajan pitävän "itsepintaisesti" kiinni siitä, että se palkkaa uutta matkustamohenkilökuntaa Finnairin virolaisen tytäryhtiön Aeron kautta huonommilla ehdoilla kuin ne, joita emoyhtiössä sovelletaan.
"Me pidämme kiinni siitä, että uudetkin työntekijät palkataan Finnairin sopimuksella", Koskenniemi sanoi.
Tiukasti vanhassa kannassaan pitäytyi myös vastapuoli.
"Miksi meitä vastaan lakkoillaan, vaikka työehtosopimus on voimassa? Ja miksi me emme saa palkata uusia lentoemäntiä samalla valtakunnallisella työehtosopimuksella kuin kilpailijamme Blue1?" ihmetteli Finnairin lomalennoista vastaava johtaja Kaisa Vikkula.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi