5.6.2007 14:55 | Päivitetty: 5.6.2007 15:35
Riihimäen käräjäoikeudessa aloitettiin tiistaina laajan graffitijutun käsittely. Syyttäjä vaatii neljälle nuorelle ehdollista vankeutta törkeistä vahingonteoista. VR:n puolesta hän esitti 35 000 euron laskun töhryjen puhdistamisesta sekä junien seisontapäivistä.
Riihimäen asemalla töhrittiin spraymaalein 40 junarunkoa neljässä eri iskussa vuoden 2005 syyspuolella. Ensimmäinen kerta kirjattiin elokuun loppupuolella ja viimeinen marraskuussa alussa.
Poliisitutkinnan perusteella pääsyyllinen on nainen, joka valmisteli kirjaa graffiteista. Hänelle kihlakunnansyyttäjä Heikki Salmi vaatii yli vuoden ehdollista vankeustuomiota. Muille Salmi vaatii lyhyempiä ehdollisia.
Pääepäilty kiisti osallisuutensa rikoksiin. Hän myöntää olleensa lähellä junagraffitikulttuuria mutta ainoastaan tutkimusmielessä.
Poliisitutkinnan mukaan varsinaisia maalareita olisi kaikilla kerroilla ollut kaksi. Heillä oli mukanaan kameralaitteistoa tapahtumien ikuistamiseksi.
Kaksi muuta varmisti lähistöllä, etteivät vartijat yllätä maalareita. Nelikolla oli keskinäinen yhteys matka- ja radiopuhelinten avulla.
Toinen "vartijaksi" epäilty oli tekohetkellä alaikäinen. Muut syytetyt ovat syntyneet 1978-1980.
Heikki Salmi esitti syytteensä tueksi valokuvia ja videotallenteita tagien maalaamisesta ja Riihimäen junien töhrintäiskuista.
Päätekijän syyllisyyden puolesta puhuvat myös hansikkaitten dna-näyte, maalinäytteet sekä televalvontatiedot, jotka osoittavat syyttäjän mielestä naisen olleen Riihimäellä ainakin kahden eri iskun aikaan.
WSOY on peruuttanut julkaisuohjelmaan kuuluneen graffitikirjahankkeen. Tiedotuspäällikkö Katri Wannerin mukaan teos ei koskaan tullut kyllin valmiiksi.
Kymmeniä junanvaunuja töhritty Riihimäellä 11.11.2005
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi