10.1.2010 20:50
Nyrkkeilijä Tony Halmeen voitto eduskuntavaaleissa tuli monelle yllätyksenä. Meri-Rastilassa kuitenkin uskottiin jo pitkään, että tulossa oli äänivyöry.Jaana Aaltonen haukkaa kavereidensa kanssa raitista ilmaa ravintola Fafan ulkopuolella Meri-Rastilan torilla.
Viime aikoina baarissa on puhuttu paljon politiikasta.
"Mä äänestin Tonya, ja niin teki myös moni mun kaveri", Aaltonen sanoo. Yleensä Aaltosen ääni on mennyt demareille. Hän kertoo päätyneensä Halmeen puolelle, kun tämä puhui nuorten liikuntaharrastusten puolesta.
"Mutta kyllä mä jo tänään kauhistuin kun näin lööpit. Olisi jättänyt Halosen rauhaan", Aaltonen sanoo. Iltapäivälehtien myyntijulisteissa kerrotaan, että Halme on nimittänyt tasavallan presidenttiä lesboksi.
Meri-Rastilassa asuu lähes 6 000 ihmistä, joista yli kymmenen prosenttia on maahanmuuttajia. Alueella äänestäneistä joka kymmenes valitsi Halmeen.
Aaltonen ilmoittaa, ettei häntä kiinnosta Halmeen kovat pakolaispuheet. "Ainakin täällä on rauhallista. Mulla ei ole maahanmuuttajien kanssa ongelmia."
Vieressä seisova Dimij muutti Suomeen Venäjältä Astrahanista kahdeksan vuotta sitten. Hän ei ole vielä Suomen kansalainen, eikä äänestäminen olisi muutenkaan innostanut. "Mutta mä vetäisin mielelläni Halmetta neniin. Sen jutut on jo liian leuhkoja."
Somaliasta kotoisin oleva Adan Deeqa kertoo, että maahanmuuttajat ovat puhuneet paljon Halmeesta - "siitä nyrkkeilijästä".
Deeqa myöntää pettyneensä Halmeen äänivyöryyn. "Kai se jotain ennustaa, jos hänellä on noin paljon kannattajia."
Nuoriso-ohjaajana työskentelevä Deeqa sanoo viihtyvänsä Meri-Rastilassa hyvin. Hän toivoo, että saisi asua alueella tulevaisuudessakin.
"Jos Suomessa asiat menevät oikein huonoon jamaan, ensimmäiseksi täältä lähtevät koulutetut maahanmuuttajat. Jäljelle saattaa jäädä niitä, joilla ei ole ammattia eikä töitä."
Lähiön baareissa juhlittiin Halmeen vaalivoittoa kuulemma jo etukäteen lauantaina. Nyt Pikkupelikaanissa on hiljaista ja Eija Jaakkola saa valuttaa rauhassa tuopin Pekka Salamalle.
Molemmat äänestivät vanhasta tottumuksesta demareita, mutta Halme oli pitkään vahva vaihtoehto.
"Tony sanoo sentään suoraan, mitä ajattelee. Muut vaan kiertelee", Salama ilmoittaa.Anoppi moittii häntä usein suvaitsevaisuuden puutteesta. Salama sanoo hyväksyvänsä pakolaiset mutta panisi ihmiset töihin. "Duunia on tehtävä ja verot maksettava."
Baarin vieressä sijaitsevassa nyrkkeilysalissa on Halmeen kuva ilmoitustaululla. Valvojana toimiva Heidi Honkanen sanoo, ettei nyrkkeilijöiden kanssa puhuta politiikasta.
"Mutta moni tuttu oli Tonyn puolella." Sunnuntaina hän sai paljon tekstiviestejä, joissa patisteltiin äänestämään.
Honkanen kertoo, että läheisessä Otto-baarissa on taatusti runsaasti Tonyn miehiä. Oton omistaja Kari Raevuori kertoo heti kättelyssä tehneensä töitä Tonyn puolesta. Tiskin takana näkyy parikin Suomen lippua
."Minä olen äänestänyt aina. Nyt vain muutin linjaa radikaalisti", hän naurattaa asiakkaitaan. Raevuori sanoo, että kapakassa käy silloin tällöin maahanmuuttajia.
"Heitä kohdellaan samalla tavalla kuin muitakin. Mutta eihän siinä ole mitään järkeä, että yksi lähiö täytetään maahanmuuttajilla.
"Hän neuvoo, että näiltä kulmilta on turha odottaa ääniä, jos puhuu kuin perinteinen poliitikko.
"Eduskunnassa ovat olleet samat tyypit vuodesta toiseen. Ehkä nyt saadaan kuulumaan toisenlaistakin ääntä."
IS: Tony Halmeen viereltä löytyi ase 11.1.2010
MTV3: Tony Halmeelta jäi keskeneräinen kirja nimeltään Testamentti 11.1.2010
Timo Soini: Halme herätti Helsingin lähiöt 10.1.2010
Köyhien sankarilla oli rankka yksityiselämä 10.1.2010
Halme Hymy-lehdelle: Urheilu oli minulle koko elämä 10.1.2010
HS 19.4.2003: Ei koskaan enää pieni 10.1.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi