lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

HS testasi 30 thaihierontaa Helsingissä: Jokaisessa yritettiin tarjota seksipalveluita

Ehdotus ei koskaan tullut aluksi, vaan vasta hieronnan alettua
Kuitteja hieronnoista ei saanut edes pyytämällä

26.8.2007

Kulkijat ohittivat thaipaikan Kalliossa kesällä 2007. Kuva ja kirjoituksen kaksi naista eivät liity toisiinsa.

Kulkijat ohittivat thaipaikan Kalliossa kesällä 2007. Kuva ja kirjoituksen kaksi naista eivät liity toisiinsa.

Helsingin thaihierontapaikoissa tarjotaan poikkeuksetta seksipalveluita.

Näin voi päätellä Helsingin Sanomien selvityksestä, jossa testiryhmä selvitti asiaa käymällä 30 thaihierontapaikassa kahden viime viikon aikana.

Tulos oli selvä: testaajille yritettiin tarjota seksipalveluita jokaisessa 30 paikassa.

Thaihierontapaikat ilmestyivät Helsingin katukuvaan 1990-luvun alussa samaan aikaan kuin erotiikkaravintolat.

Erotiikkaravintolat ovat lähes kadonneet, mutta thaihierontapaikkoja on tullut viime aikoina vielä lisää, poliisin ja verottajan mukaan "kuin sieniä sateella".

Tarkkaa määrää ei tiedetä, koska osa liikkeistä ei löydy yritysrekisteristä.

Pelkästään Helsingissä thaihierontapaikkoja on kuitenkin useita kymmeniä, ja tarjonta on levinnyt ympäri Suomea.

Helsingin Sanomien toimituksesta värvättiin seitsemän hengen ryhmä, joka lähti selvittämään, mitä palveluita thaihierontapaikoissa on tarjolla, koska asiasta on liikkunut monenlaisia huhuja ja lukijat ovat kaivanneet asiaan selkoa.

Testaajat toimivat kaikissa paikoissa samoilla pelisäännöillä.

Sisään thaihierontapaikkoihin mentiin ilman ajanvarauksia. Missään ei alussa erikseen kysytty mitä on tarjolla, sen sijaan testaajat tiedustelivat hieronnan hintaa ja menivät hierottavaksi.

Mahdollista tarjousta seksipalveluista odotettiin passiivisesti ja tarjottaessa niistä kieltäydyttiin.

Jokaisessa paikassa hieroja pyysi maksuksi joko 20 tai 25 euroa, minkä jälkeen hän ohjasi asiakkaan erilliseen hierontatilaan. Samalla hän laittoi soimaan itämaista musiikkia. Tila oli useimmiten vain vanerilla eristetty.

Hieronta tapahtui lattialle sijoitetulla patjalla, mutta muutamissa paikoissa hierontakopeissa oli patjan sijaan sänky.

Varsinainen hieronta oli tasoltaan hyvin vaihtelevaa, yleensä luokatonta. Kunnollista hierontaa löytyi vain muutamasta paikasta. Missään paikassa seksipalveluita ei yritetty tarjota heti aluksi. Hierojat tarjosivat seksipalveluita erillistä maksua vastaan aina vasta myöhemmässä vaiheessa hierontaa.

Seksipalveluina yritettiin tarjota aina intiimihierontaa ja yleensä lisäksi suuseksiä tai sukupuoliyhdyntää tai kumpaakin.

Vain yhdessä paikassa "lisäpalveluita" ei yritetty tarjota kysymättä. Siellä oli töissä suomalaisnainen, joka omien sanojensa mukaan tuurasi thaimaalaisia hierojia. Kysyttäessä hänkin kertoi, että tarjoaa seksipalveluita, jos asiakas on valmis maksamaan lisää.

Kaikissa muissa paikoissa hierojat olivat aasialaistaustaisia.

Hieronnan päätteeksi hierojilta pyydettiin kuittia.

Kuitin sai vain yhdestä paikasta ja sielläkin asiakkaan piti kirjoittaa se itse, koska hieroja ei sitä osannut tehdä. Kaiken lisäksi hän tarjosi kirjoitettavaksi kuitin kopio-osaa.

Kahdessa paikassa taas kerrottiin, että kuitin saa, jos tulee jonain toisena päivänä uudestaan.

HS:n testiryhmä ei käynyt kaikissa Helsingin thaihierontapaikoissa ja valitsi kohteita, jotka olivat selvästi keskittyneet pelkästään thaihierontaan.

HS vieraili 30 thaihierontapaikassa, jotka sijaitsevat Eirassa (2), Kampissa, Töölössä, Hakaniemessä, Kalliossa (16), Sörnäisissä, Vallilassa, Ruskeasuolla, Malminkartanossa, Malmilla, Herttoniemessä, Puotinharjussa (2) ja Itäkeskuksessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.