lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

HS.fi:n keskustelupalstaa päivitettiin palautteen perusteella

16.12.2008 11:43 | Päivitetty: 17.12.2008 16:34

Helsingin Sanomien verkkopalvelu HS.fi uudistui lauantaiaamuna. Uudistuksesta on tullut paljon palautetta. Kiitos niistä kaikista! Parannusehdotusten avulla pyrimme tekemään palvelusta mahdollisimman hyvän.

Keskustelupalstaa koskien saimme useita korjaustoiveita, joiden perusteella paransimmekin palstan käytettävyyttä.

Kavensimme palstan leveyttä ja lisäsimme puuttuneen virheilmoituksen viestin kirjoituslomakkeeseen. Enää ei siis käy niin, että viesti ei lähde, eikä syytä ilmoiteta. Myös haku keskusteluista onnistuu jälleen.

Kategoriat säilyvät nykyisellä paikallaan, mutta nyt ne ovat näkyvillä jokaisella sivulla. Lukija näkee myös, missä kohtaa keskusteluketjua hän on, koska sivunumero on lihavoitu.

Pääkirjoitusten paikkaa on ihmetelty. Nyt ne löytyvät Uutisten alta. Pääkirjoitusten otsikot tullaan myös lisäämään etusivulle tällä viikolla.

Rakennamme parhaillaan mielipidekokonaisuutta johon keskustelujen lisäksi siirtyvät pääkirjoitukset, kolumnit, blogit ja Päivän kysymys.

Palauteketju on jo yli 30 sivua pitkä. Uutta palautetta varten on avattu uusi ketju. Siihen toivomme palautetta asioista, jotka eivät ole vielä tulleet keskustelussa esiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.