26.9.2009 19:12
Luontokuvaaja, 1970-luvun keihäsmestari, Hannu Siitonen tuntee Parikkalan kuukkelit yksilön tarkkuudella.
parikkala. Etelä-Suomessa harvinaiseksi käynyt kuukkeli on saamassa jälleen metsätyökoneen reviirilleen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee hakkuita kahdella vanhassa kuusimetsässä sijaitsevalla kuukkelireviirillä Etelä-Karjalan Parikkalassa.
Parikkalainen luontokuvaaja Hannu Siitonen on aikeista tyrmistynyt.
Erämaiden uteliaimpana lintuna tunnettu kuukkeli on nyt katoamassa Etelä-Suomesta, josta vanhat metsät on melkein kokonaan hakattu.
Hannu Siitonen kuvannut kuukkeleita UPM:n metsissä Parikkalassa 15 vuoden ajan. Alue on Suomen eteläisimpiä kuukkelimetsiä.
Siitonen kertoo saaneensa UPM:ltä 2000-luvun alussa suullisen lupauksen, jonka mukaan yhtiö ei koske metsiin 30 vuoteen.
Lintututkija Pertti Koskimiehen mukaan reviiristään ronkeli ja nihkeästi lisääntyvä kuukkeli ei siedä asuinseuduillaan pienintäkään harvennusta, vaan kaikkoaa muualle eli käytännössä pohjoisemmaksi.
UPM:n mukaan kuukkeli voi tietyin edellytyksin elää myös talousmetsässä eli metsässä, jota hakataan.
Yhtiö aikoo keskustella hakkuista Hannu Siitosen kanssa ensi kuussa. Pöytään on kutsuttu myös ympäristöjärjestöjä.
Lisää aiheesta sunnuntain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Julkaistu 8:59
Ulkomaat | Päivitetty 9:05