lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Halme-kolumnin yli 120 kantelua saatetaan kaikki hylätä

14.1.2010 16:37 | Päivitetty: 15.1.2010 15:30

Kaikki Kaarina Hazardin kolumnin poikimat kantelut saatetaan hylätä Julkisen sanan neuvostossa (JSN). Neuvostoon oli perjantaihin mennessä tulvinut yli 120 kantelua Iltalehden kolumnista, joka käsitteli entistä kansanedustajaa Tony Halmetta ja hänen kuolemansa uutisointia.

Neuvoston sihteerin Nina Porran mukaan kanteluiden viesti voidaan tiivistää siihen, että kolumni loukkasi kantelijoiden mielestä Halmeen kunniaa.

JSN:n kanteluohjeiden mukaan kunnianloukkauskanteluihin tarvitaan kuitenkin asianosaisen suostumus. Kun kyse on kuolleen kunniasta, suostumus pitäisi pyytää hänen lähiomaisiltaan.

Porra kertoi perjantaina päivällä, että JSN oli käynyt alustavasti läpi kaikki siihen mennessä saapuneet kantelut. Yhdestäkään niistä ei käynyt ilmi, että kantelija olisi itse Halmeen omainen tai sopinut kantelusta jonkun omaisen kanssa.

"Aiemmin on ollut useita kunnianloukkauskanteluita, jotka on hylätty sillä perusteella, ettei niille ole ollut asianomaisen suostumusta."

JSN:n uusi puheenjohtaja Risto Uimonen aloittaa työnsä helmikuun alussa. Neuvosto aikoo ratkaista vasta sen jälkeen, miten se menettelee kanteluiden kanssa.

Perjantaihin mennessä lähetetyt kantelut sisälsivät Porran mukaan jo niin paljon tietoa, että se riittää asian käsittelyyn. Enempää ei hänen mukaansa kannata lähettää, mikäli lähettäjä ei ole omainen tai hanki omaisen suostumusta.

Facebookilla oli ehkä vaikutusta poikkeukselliseen kantelutulvaan. Kolumnista suuttuneille tarkoitetussa Facebook-ryhmässä oli perjantaina yli 12 000 jäsentä, ja ryhmän sivustolla neuvottiin, miten kantelun voi tehdä verkossa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.