19.9.2008 14:18
TURKU. Rajavartiolaitoksen merivalvontalentokone Dornier havaitsi perjantaina päivällä yhden vuoden suurimmista öljypäästöistä Hangon eteläpuolella.
Öljylautta sijaitsee noin 17 meripeninkulman päässä Hankoniemen kärjestä etelään.
Öljyn tahraama alue merellä on 74 kilometriä pitkä ja 20 - 30 metriä leveä. Öljyä arvioidaan päästetyn mereen 560 – 6 200 litraa.
Päästön aiheuttajasta ei ole tietoa. Öljyn on todennäköisesti päästänyt joku Suomenlahden reittijakojärjestelmää pitkin Suomen talousvyöhykkeellä yöllä kulkenut laiva.
Pitkästä öljyvanasta ei pysty Länsi-Suomen merivartioston luutnantti Pekka Niittylän mukaan sanomaan kumpaan suuntaan Suomenlahtea alus on kulkenut.
Öljypäästö on hajanainen ja se on tapahtunut mitä todennäköisimmin yön aikana.
Öljy on kevyttä polttoöljyä ja sen on luultavasti pilssiöljyä.
Kevyt öljy jää veden pintaan, josta se vähitellen haihtuu pois. Paikalla tuulee kaakosta, ja öljy ajelehtii pikku hiljaa pohjoiseen. Öljyn uskotaan haihtuvan ennen kuin se ehtii rantaan saakka.
Länsi-Suomen merivartioston johtokeskukseen on tehty tänä vuonna 120 ilmoitusta mahdollisesta öljypäästöstä merellä. Näistä 66 tapauksessa kyseessä on ollut öljy.
Öljypäästön johdosta ei ole ryhdytty öljyntorjuntatoimenpiteisiin, koska päästö on hajanainen ja sijaitsee ulkomerellä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Julkaistu 8:59
Ulkomaat | Päivitetty 9:05
Urheilu | Julkaistu 9:48