19.8.2007 8:40
Valtaosa suomalaisista suhtautuu myönteisesti useimpien maahanmuuttajaryhmien tuloon Suomeen ja töitä tekemään. Asia käy ilmi Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen TNS Gallupilla teettämästä kyselystä.
Kyselyssä vain kaksi prosenttia vastaajista suhtautui kielteisesti mahdollisiin maahanmuuttajiin kansallisuudesta riippumatta.
Ruotsalaiset, britit, saksalaiset ja amerikkalaiset olisivat mieluisimpia tulijoita, sillä 90 prosenttia vastaajista sallisi heidän muuttonsa. Lähes yhtä suuri osa vastaajista hyväksyy myös kiinalaiset, puolalaiset ja virolaiset. Somalien ja arabien tulon sallisi kaksi kolmasosaa suomalaisista.
Eniten ennakkoluuloja herätti kyselyn vastausvaihtoehdoksi keksitty valtio Kratzenia. Mielikuvituskansaan suhtautui kielteisesti miltei 40 prosenttia vastaajista.
Parhaiten maahanmuuttajien tulo hyväksytään Uudellamaalla ja Itä-Suomessa. Suotuisimmin tulijoihin suhtautuvat 25–34-vuotiaat. Miehet näyttäisivät suhtautuvan maahanmuuttajiin naisia kielteisemmin.
TNS Gallupin kyselyssä tuhannelle vastaajalle lueteltiin 13 maahanmuuttajaryhmää, ja vastaajat saivat valita, minkä maalaiset tulijat olisivat heistä tervetulleita.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi