lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Harvinainen neljän pennun karhupesue nähtiin Kuhmossa

21.9.2007 22:41

Seppo Pöllänen

Karhuemo ja neljä tämän kevään pentua ilmestyivät yhtenä rintamana viime sunnuntaina haaskalle Kuhmossa.

Karhuemo ja neljä tämän kevään pentua ilmestyivät yhtenä rintamana viime sunnuntaina haaskalle Kuhmossa.

Harvinaisen suuri neljän pennun karhupesue emoineen osui viikko sitten sunnuntaina luontokuvaaja Seppo Pölläsen linssiin haaskalla Pohjois-Kuhmossa lähellä Vartiusta. Karhut liikuskelivat alueella alkuillasta viiden jälkeen parin tunnin ajan.

"Säpinää syntyi, kun paikalle tuli höntyilemään emostaan vieroitettu erauspentu. Emo komensi pennut petäjään ja jäi itse maahan makaamaan", Pöllänen kertoo.

Neljän yksilön pentue oli ensimmäinen Pölläsen kohdalle sattunut. "Pentue kulki ihan emon takapuolen tuntumassa eikä emo päästänyt pentuja monenkaan metrin päähän. Yksi pennuista pyöri emon jaloissa ja sitä se työnsi tassulla sivummalle."

Kuvauspaikka on kuhmolaisen ohjelmapalveluyrityksen katselupaikka, jossa karhuja käy säännöllisesti.

Neljän pennun pentueet ovat Helsingin yliopiston metsäekologian laitoksen tutkijan Veli-Matti Väänäsen mukaan todella harvinaisia. Niitä on vain noin prosentti tai kaksi pentueista.

"Isot pentueet ovat hyväkuntoisten ja dominoivien naaraiden tekemiä. Yleensä emo ei tuo pentuetta haaskalle, koska urokset käyvät niillä ja uhkaavat myös pentueita. Urokset voivat jopa syödä kiimassa olevan naaraan pennut", Väänänen sanoo.

Hän arvelee, etteivät urokset ehkä ole enää näin syksyllä niin kiinnostuneita naaraista kuin kiima-aikaan alkukesällä. Väänänen epäilee, että pentueen isä käy samalla haaskalla myöhemmin illalla ja yöllä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.