19.11.2007 9:20 | Päivitetty: 19.11.2007 21:22
Nokian hautausmaan hautoja kaivettiin syyskuussa auki rikostutkintaa varten.
Poliisi epäilee, että nokialainen 26-vuotias sairaanhoitajanainen on surmannut myös Nokian terveyskeskuksen vuodeosastolla helmikuussa kuolleen 91-vuotiaan naisen.
Ennestään hoitajaa epäiltiin kahden kehitysvammaisen viimekesäisistä insuliinikuolemista Ylisen kuntoutuslaitoksessa Ylöjärvellä.
Kolmanteen epäilyyn päädyttiin, kun Nokian hautausmaalta ylös kaivetusta vainajasta löytyi tappava määrä morfiinia. Poliisin mukaan 26-vuotias osallistui naisen hoitoon loppuvaiheisiin asti.
Vainaja on yksi niistä, joiden kuolinsyytutkinnat poliisi aloitti Ylisen tapausten herätettyä epäilyt. Tutkittavat vainajat ovat kuolleet Nokian terveyskeskuksen vuodeosastolla, kun nainen on ollut siellä töissä.
Tutkimuksia varten avattiin Nokialla viisi hautaa syyskuussa. Kuolinsyiden selvittely on vielä kesken.
Vainajasta löydetystä epäilyttävästä aineesta kertoi ensimmäisenä Nokian uutiset maanantaina.
Haudoista nostetuista vainajista löytyi muitakin aineita, joiden merkitystä vielä tutkitaan, kertoo keskusrikospoliisin rikoskomisario Paavo Tuominen. ”Tämä morfiini on ainoa, josta voi suoraan sanoa, että olisi tappava määrä.”
Morfiinia oli 91-vuotiaan veressä lähes neljä milligrammaa litrassa. Hän sai viime päivinään morfiinia kipuihin, mutta kipupotilaan normaali hoitoannos on vain alle kolmaskymmenesosa vainajasta löydetystä pitoisuudesta.
Kaikista haudoista kaivetusta vainajista löytyi insuliinia, vaikka vain yksi heistä sairasti diabetesta. Insuliinista on vaikea päätellä, onko se kehon normaalisti tuottamaa vai ruiskeena saatua. Saksalaiseen dopinglaboratorioon on lähetetty koenäytteitä, joilla on määrä selvittää, pystyykö laboratorio tutkimaan, kumpi insuliini on kyseessä.
Sairaanhoitaja on kiistänyt osallisuutensa kuolemiin. Tutkinnassa ei ole Tuomisen mukaan ilmennyt myöskään mahdollista järkevää motiivia. Sairaanhoitaja on vangittuna.
Käräjäoikeus myönsi lisäaikaa hoitolaitoskuolemien syytteille 23.11.2007
Avattujen hautojen arkut ja maa-aineskin joudutaan tutkimaan myrkytysepäilyissä 5.9.2007
Nokian terveyskeskuksen kuolinsyytutkimukset laajenivat 11:een 18.8.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Päivitetty 9:05
Kotimaa | Julkaistu 10:45
Kaupunki | Julkaistu 8:59