Helsinkiläisessä Vesikansan perheessä on partiolaisia neljässä sukupolvessa

Partioliike täyttää Suomessa sata vuotta.

Kuka pelkää partiojohtajaa? Vili Haapaniemi, 8, kysyy ennen kuin säntää sudenpentutovereiden perään ottamaan heitä kiinni. Tunnettu leikki on saanut uuden muodon Kaskipartiossa.

Helsingin Paloheinässä toimivan lippukunnan Kaarle Kustaa -laumaan kuuluva Vili Haapaniemi edustaa suoraan alenevassa polvessa jo perheensä neljättä partiosukupolvea. Jos Vesikansan perheen partiopolun nimittäin tiivistäisi vuosiksi, niitä kertyisi yhteensä 141.

Vilin

isoisoisä Osmo Sjöstedt (myöh. Vesikansa) ja isomummi Sirkka os. Clemént tapasivat toisensa aikoinaan partioharrastuksen parissa. He olivat aikanaan tunnettuja partiotoiminnan kehittäjiä Suomessa.

Tunnetuista isoisovanhemmista huolimatta ketään perheen jäsentä ei ole varsinaisesti ohjattu partion pariin, vaan lapset ovat valinneet sen itse harrastuksekseen, Vilin ukki Jyrki Vesikansa kertoo.

Hän itse liittyi partioon ystävänsä vanavedessä ja toimi myöhemmin muun muassa lippukunnanjohtajana Portimon Pojat -lippukunnassa Herttoniemessä. Myös hänen vaimonsa Päivi Vesikansa on entinen partiolainen.

"Me emme sentään tavanneet partiossa, mutta vein hänet kyllä retkelle Nuuksioon heti ensimmäisillä treffeillä", Jyrki Vesikansa kertoo.

Partioliike syntyi Englannissa vuonna 1907 Robert Baden-Powellin aloitteesta. Tavoitteena oli kasvattaa lapsista ja nuorista vastuuntuntoisia kansalaisia.

Alkuperäinen idea on periaatteessa yhä sama, Jyrki Vesikansa toteaa. Yhdessä tekeminen ja yhdessä päättäminen ovat partioideologian kulmakiviä. Kaikki saavat vastuuta kykyjensä mukaan. Etenkin Suomessa partio on leimallisesti nuorten harrastus, jossa myös johtajat ovat nuoria.

"Me aikuiset voimme toimia taustajoukoissa tukena, mutta nuoret itse päättävät toiminnasta", hän sanoo.

Ainakin Vilillä on selkeä käsitys siitä, mikä partiossa on parasta.

"Se, että saamme itse päättää, mitä leikkejä kokouksessa leikitään. Partiossa ei myöskään tehdä vaan yhtä juttua, vaan saa tehdä paljon erilaisia asioita", hän sanoo.

Toiminnallisuus oli syy, joka sai myös Vilin äidin Sanna Vesikansan 1980-luvulla liittymään partioon.

"Kokeilin siihen aikaan monia eri harrastuksia, mutta partio jäi, sillä siinä yhdistyivät monet eri asiat, kuten luonnossa liikkuminen ja yhdessä tekeminen."

Partiotausta ei kuitenkaan helpottanut hänen huoltaan, kun Vili viime syksynä osallistui isolle lippukuntaretkelle.

"Olin alkuun vähän sydän sykkyrällä ja ajattelin, että mitenköhän se siellä pärjää. Sitten muistin, että hetkinen, olen itse lähtenyt retkille ja kisoihin samalla tavalla, ja juuri niistä teltassa värjötetyistä hetkistä syntyivät myöhemmin ne parhaat muistot."

Paloheinän kirkolla Kaarle Kustaiden laumakokous päättyy yhteiseen iltapiiriin, jossa toivotetaan: "Hyvää yötä onni myötä, kiitos tästä päivästä!"

Ainakin uskonnon rooli on ajan saatossa muuttunut, pohtii äiti Sanna Vesikansa.

"Minun nuoruudessani toivotuksessa mainittiin vielä, että Jeesus myötä", hän muistelee.

Ukki Jyrki Vesikansa muistuttaa, ettei kaikissa lippukunnissa ennenkään korostettu uskontoa. "Oli jopa sanonta, että papit pois partiosta."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi