9.10.2007 21:59
Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkisen vaatimus on pantu helsinkiläisissä parturi-kampaamoissa merkille. Naisten ja miesten eri hinnoittelu on alalla yleinen käytäntö, ja siihen on parturi-kampaajien mielestä selvä syy.
Naisten hiustenkäsittely vie enemmän aikaa. On suunniteltava, keskusteltava, toteutettava ja viimeisteltävä. Miesasiakkaat ovat helpompia.
"Leikkaan korvat ja niskan näkyviin ja sitten kassan kautta näkemiin ja ovesta ulos. Naisasiakkaan kanssa on tehtävä paljon enemmän työtä. On joskus oltava sekä psykologi että meedio selvittääkseen mitä nainen haluaa", summaa miesparturi, joka ei halua nimeään julki.
Helsinkiläisen Salon Titti Haapalan toimitusjohtajan Titti Hiitolan mielestä asia on saanut koomisia piirteitä.
"Me leikkaamme miehiä, naisia ja lapsia. Se on alalle juurtunutta ammattisanastoa. Olisi aika persoonatonta sanoa asiakkaalle, että ota sinä tuo 15 minuutin käsittely tai toiselle tunnin käsittely. Siitä huolimatta meidän hinnoittelumme perustuu työhön käytettyyn aikaan."
Ison Omenan HairStoressa työskentelevä kampaaja Anette Sillanpää muistuttaa myös, että eri hinnat ovat perua ajalta, jolloin miesten parturi ja naisten kampaamo sijaitsivat eri tiloissa. Vieläkin on asiakkaita, jotka kysyvät, miksi miesten ja naisten hinnoista edes kerrotaan samassa listassa.
Kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu Mäkisen suunnitelmiin tyynesti. Maunulalaisen parturi-kampaamo Takatukan omistajan Tuula Kuusisen mielestä uhkasakot ovat järjettömiä.
"Ei voi olla totta, että nainen puuttuu tällaiseen. Nyt tulkitaan tasa-arvolakia äärimmäisen ahtaasti", Kuusinen tuhahtaa.
Hänen mielestään tasa-arvovaltuutetun vaatimus ei edistä tasa-arvoa vaan käy heikomman kimppuun.
"Eivät miehet suostu maksamaan naisten leikkausten hintoja. Tällaiset vaatimukset alentavat kampaajien ja parturien tuloja ja suuri osa heistähän on naisia. Eikö tasa-arvolakia pitäisi käyttää muihin tarkoituksiin?"
Hiusyrittäjien yhdistys koettaa kitkeä tasa-arvolain vastaista hinnoittelua kampaamoista 9.10.2007
Tasa-arvovaltuutettu: Hiustenleikkuun oltava yhtä kallista miehille ja naisille 9.10.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi