14.7.2008 14:32
Riihimäkeläisen viljelijän Seppo Pitkäsen kesään ovat kuuluneet niin aurinko kuin sadekuurotkin.
Helteet antavat vieläkin odottaa itseään. Täksi viikoksi on luvassa epävakaista säätä ja sadekuuroja. Lämpötila pysyy kuitenkin parinkymmenen asteen vaiheilla.
"Lämpimämpää säätä ei näytä olevan tulossa", päivystävä meteorologi Leila Konkola Ilmatieteen laitokselta kertoo.
Matalapaineen osakeskus liikkuu parhaillaan Etelä-Suomen yli. Pääkaupunkiseudulle on jo tänään luvassa sateita.
Loppuviikko on Etelä-Suomessa poutainen ja puolipilvinen. Loppuviikon ennusteessa ei näy laajempaa sadealuetta, mutta sadekuuroja voi tulla paikoin. Sunnuntaina voi sataa enemmänkin.
Heinäkuun alku oli Keski- ja Pohjois-Suomessa keskimääräistä viileämpi. Nyt sielläkin ollaan Konkolan mukaan jo keskimääräisissä lämpötiloissa.
Keskiviikkona tulee uusi matalan osakeskus, joka tuo mukanaan sateita Pohjois- ja Keski-Suomeen.
Sään ennustaminen ei ole yksinkertaista.
"Sadekuuroja voi muodostua jopa puolen tunnin kuluessa. On vaikea ennustaa, mihin niitä muodostuu", Leila Konkola sanoo.
Toinen ennalta-arvaamaton tekijä on matalapaineen osakeskus, joka voi muuttaa reittiään ja tuoda mukanaan huomattavasti ennakoitua alhaisempia lämpötiloja.
Sateet voivat aiheuttaa tulvia Kaakkois-Suomessa 14.7.2008
Kesäkuussa rikottiin sade-ennätyksiä 14.7.2008
Itä-Suomen mansikkasato myöhästyy harvinaisen paljon 14.7.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Päivitetty 13:25
Ulkomaat | Päivitetty 12:18
Kotimaa | Julkaistu 10:45