7.7.2010 13:42 | Päivitetty: 7.7.2010 13:55
Henkirikokseen syyllistynyt uusii harvoin tekonsa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan viime vuosina noin seitsemän prosenttia henkirikoksesta tuomituista on syyllistynyt aiemmin vastaavaan tekoon.
Tutkija Martti Lehden mukaan tätä selittävät muun muassa pitkät vankilatuomiot, joiden takia harva ehtii syyllistyä moneen henkirikokseen elinaikanaan. Myös henkirikoksiin syyllistyneiden elinikä on usein lyhyt huonojen elintapojen vuoksi.
Sen sijaan huomattavalla osalla henkirikoksiin syyllistyneistä on aiempia väkivaltarikostuomioita. Lähes kolme neljästä on väkivaltarikosten uusijoita.
Henkirikoksen uhriksi joutuu harvoin tekijälle tuntematon henkilö.
Suomessa on tällä hetkellä lähes 160 henkirikoksesta tuomittua elinkautisvankia. Keskimääräinen vankeusaika elinkautisvangeilla on noin 13 vuotta.
Porvoon surmista epäilty tunnusti 9.7.2010
Kahta Porvoon uhreista ammuttiin heidän autettuaan ystäväänsä 8.7.2010
Poliisi: Porvoon uhrit ammuttiin kolmella laukauksella 7.7.2010
Poliisi epäilee: Porvoon ammuskelua edelsi kina auton tehoista 7.7.2010
Porvoossa pidätetyn kertomus toi vahvistusta poliisille 7.7.2010
Porvoon surmat tehtiin teloitustyyliin 7.7.2010
Porvoon epäilty sai elinkautisen vaimonsa murhasta 1996 6.7.2010
Ammuskelu ylitti uutiskynnyksen maailmalla 6.7.2010
Porvoon ammuskelu: Näin tapahtumat etenivät 7.7.2010
Paatero: Harva ase on alkujaan luvaton 6.7.2010
Asianajaja: Porvoon ampumisesta epäilty myöntää luvattoman aseen 6.7.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi