18.3.2010 19:23
Henkirikoksen uhreiksi joutuneiden omaiset saavat huonosti yhteiskunnan tarjoamaa hoitoa, apua ja tukea.
Heidän tarpeensa jäävät usein huomiotta, vaikka läheisen väkivaltainen kuolema aiheuttaa heille usein vakavia terveydellisiä ongelmia.
Tiedot ilmenevät tuoreesta Suomessa tehdystä tutkimuksesta, jossa kyseltiin 131 henkirikosuhrin omaiselta heidän selviytymisestään.
Puolet kyselyyn vastanneista omaisista kärsi masennuksesta ja unihäiriöistä.
Joka neljännellä oli tapahtuman jälkeen diagnosoitu fyysinen sairaus, joka kolmannella oli mielenterveyshäiriö.
Omaiset kertoivat, ettei heille ollut tarjottu aktiivisesti apua eri vaiheissa. Niilläkin, jotka itse hakeutuivat hoitoon, oli vaikeuksia kunnollisen hoidon muun muassa keskusteluavun saamisessa.
Hoidon puutteen lisäksi merkittävä epäkohta uhrin omaisten tilanteessa on heidän huono asemansa oikeusjärjestelmässä. Omaisten asema on psykologi ja traumapsykoterapeutti Soili Poijulan mukaan paljon huonompi kuin rikoksen tekijän.
Kyselyyn vastanneista omaisista vain reilut puolet omaisista oli tyytyväisiä oikeuslaitokseen.
Omaiset kokivat oikeusjärjestelmän epäoikeudenmukaiseksi, tuomiot lieviksi ja korvaukset vähäisiksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi