Hiilijalanjälki kertoo, oletko hyvä ihminen

Kun herään, on pimeää. Ajattelen ensimmäiseksi sähköä.

Lukulamppu sängyn vieressä: 50 wattia. Kylpyhuoneen energiansäästölamppu: 20 wattia. Lasten huoneet: kaksi kertaa 11 wattia. Portaikon valaisimet: 100 wattia. Keittiö: 100 wattia.

Nousen ja sytytän ne kaikki.

Ulkona sataa. Onko edessä jo kolmas musta ja märkä talvi? Kun ilmasto lämpenee, sellaiset yleistyvät pohjolassa.

Otan jääkaapista viilipurkin ja etsin mysliä. Tiedän, että öljyn, maakaasun, hiilen ja muiden niin sanottujen fossiilisten polttoaineiden käyttö on lisännyt ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta ja on johtamassa ilmaston lämpenemiseen.

Valveutuneimmat meistä ovat tienneet sen vuosikymmenet. On tiedetty myös, että kaikki riippuu tavallisista ihmisistä, meidän kulutustottumuksistamme.

Mutta yksi on puuttunut: mittari, jonka avulla verrata erilaisten tekojen vaikutusta ilmaston muuttumiseen. Onko pahempi asia ostaa pippuripihvi vai t-paita?

Siitä on ehkä kolme vuotta, kun kuulin ensimmäisen kerran sanan hiilijalanjälki. Vähitellen opin, mitä se tarkoittaa: hiilijalanjälki kertoo, kuinka paljon hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasuja yhden ihmisen elämisestä syntyy.

Siinä se oli. Kaivattu mittari.

Sittemmin hiilijalanjäljen laskemisesta on tullut maailmalla trendikästä. Omia jalanjälkiään laskevat nyt yritykset, kunnat, ihmiset, festivaalit. Verkossa on oma hiililaskuri jopa häille. (Erilaisia laskureita voi hakea sanaparilla carbon footprint.)

Melkein mille vain voi nyt laskea hiilijalanjäljen. Niinpä nyt tiedetään esimerkiksi, että paketti broilerin marinoituja fileesuikaleita vastaa 17 kilometrin autoilua.

Otan jääkaapista maitotölkin, kaadan maitoa kuppeihin ja sysään ne mikroon. Lapset saavat tyytyä tänään kaakaoon ja voileipiin, puuroon ei ole aikaa. Säästyypä sähköä.

Oma hiilijalanjälkeni taitaa olla suuri. Asun rikkaassa teollisuusmaassa, jossa on kylmät talvet ja pitkät etäisyydet. Matkustan silloin tällöin lentokoneella.

Tajuan, ettei minulla ole kovin selvää käsitystä siitä, mikä on tärkeää. Lentämistä pitäisi välttää, se on selvä, mutta onko parempi sammutella valoja vai jättää jauheliha ostamatta?

Mikä on olennaista? Luin jostain, ettei muovikassien välttäminen ilmastoa pelasta. Jos vaihtaa vuodeksi vihreään sähköön, kuittaa 450 vuoden muovikassit.

Kuinka pahasti ilmastoa kuluttavaa elämää vietän verrattuna keskivertosuomalaiseen? Ranskalaisiin? Afrikkalaisiin?

Päätän olla hyvä ihminen. Lasken hiilijalanjälkeni yhden vuoden ajalta niin tarkasti kuin pystyn.

Aloitan sähköstä. Sen kulutus on helppo selvittää.

Sähkölaskun mukaan neljän hengen taloutemme kulutti viime vuonna 5 855 kilowattituntia sähköä. Sähköyhtiön mukaan se on tuhat kilowattituntia enemmän kuin samankokoisissa perheissä ja asunnoissa keskimäärin. Sähköä menisi vieläkin enemmän, mutta onneksi olemme vaihtaneet melkein kaikki hehkulamput energiansäästölamppuihin.

Syötän luvun verkossa olevaan ilmastolaskuriin (www.ilmastolaskuri.fi). Se on rakennettu yrityksiä varten, mutta kyllä se laskee yhdenkin ihmisen päästöt.

Laskuri pyytää sähkön myyjän CO2-päästökerrointa. Se (290 g/kWh) löytyy Helsingin Energian verkkosivuilta kohdasta "energian tuotantoseloste".

Helsingin Energia tuottaa sähköstään yli kolmasosan kivihiilellä ja lähes puolet maakaasulla. Ydinvoiman osuus on kymmenen ja uusiutuvien energianlähteiden neljä prosenttia.

Me helsinkiläiset käytämme siis 86-prosenttisesti fossiilisilla polttoaineilla tuotettua sähköä. Siksi päästökerroin on selvästi suurempi kuin Suomessa keskimäärin (200 g/kWh).

Voin merkitä ilmastolaskuriin myös niin sanotun vihreän sähkön osuuden, sillä vihreä sähkö on käytännössä päästötöntä eikä lämmitä ilmastoa. Olen jo viime talvena tilannut meille Helsingin Energian ympäristöpennisähköä tuhat kilowattituntia vuodessa – enempää sitä ei saa –, joten laskurin laskettavaksi jää 4 855 kilowattitunnin päästöt.

On sitä siinäkin: 1,41 tonnia hiilidioksidia, josta oma osuuteni on neljäsosa eli 350 kiloa.

Mutta se on vasta alkua.

Hiilijalanjäljen laskemiseen tarvitaan paljon muutakin kuin sähkölasku.

"Asuminen, liikkuminen, ruoka, muu kulutus", luettelee professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta Sykkeestä. Asumiseen lasketaan sähkön lisäksi lämmitys.

Asumme vuonna 1952 rakennetussa helsinkiläisessä rivitalossa. Taloyhtiöön kuuluu kaksi rivi- ja kaksi kerrostaloa, joita lämmitetään kaukolämmöllä. Huoneistoja on 59, asukkaita 113.

Isännöitsijä selvittää pyynnöstäni, kuinka paljon taloyhtiössä käytettiin kaukolämpöä vuonna 2007. Jaan luvun huoneistoalalla.

Tulos, 321 kWh neliötä kohti, on selvästi enemmän kuin Suomessa keskimäärin (200 kWh/m2).

Lasken lämmönkulutuksen omassa asunnossamme ja jaan sen neljällä, jotta saan oman osuuteni. Syötän tämän luvun (11 395 kWh) ilmastolaskuriin ja valitsen laskurista Helsingin kaukolämpötuotannon päästökertoimen (220 g CO2/kWh).

Tulos ei lämmitä: lämmin koti ja lämmin vesi kasvattavat hiilijalanjälkeäni 2 510 kilolla hiilidioksidia.

Olen jo tässä vaiheessa ohittanut kevyesti intialaisten keskimääräisen hiilijalanjäljen, joka on 900 kiloa vuodessa.

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Ari Nissinen koettaa lohduttaa:

"Jos taloyhtiössäsi laskette huoneiden lämpötilaa asteella, se vähentää lämmityksen hiilidioksidipäästöjä viidellä prosentilla. Samalla olisi hyvä tarkistaa ilmanvaihto ja ikkunantiivisteet."

Professori Jyri Seppälä on varma, että taloyhtiömme asukkaat voisivat pienentää lämmityslaskua 15 prosenttia niin, ettei se näy elämänlaadussa: lämpöpattereihin uudet termostaatit, lyhyempiä suihkuja, vähemmän ammekylpyjä. Loman ajaksi asunnon lämpötilan voi huoletta laskea 12–16 asteeseen.

"Jos asuu taloyhtiössä ja on kaukolämpö, voi vaikuttaa vain oman asunnon lämpötilaan ja lämpimän veden määrään."

Meillä on usein kuuma, mutta monella naapureista on kylmä. Patteriverkosto pitäisi kuulemma tasapainottaa ja sen jälkeen asentaa termostaatilliset patteriventtiilit.

Sisälämpötilaksi suositellaan 21:tä astetta. Vahdin lämpömittareita, ja suljen ensin osan pattereista, sitten loputkin. Mutta meillä on myös sellaisia pattereita, joita ei saa kiinni. Ne puhkuvat täysillä.

Alan ymmärtää, mitä Jyri Seppälä tarkoitti sanoessaan, että Suomessa on iso juttu saada vanhat talot energiatehokkaiksi.

"Se olisi iso juttu bisneksellekin, johon ei vielä ole ollut tunkua."

Seppälä asuu Järvenpäässä rintamamiestalossa, jossa on kaukolämpö ja kiinteistökohtainen mittari. Seppälän on ollut helppo selvittää perheensä energiankäyttöä.

"Lämpimällä vedellä on yllättävän suuri merkitys. Saimme pudotettua lämmityksestä parituhatta kilowattituntia vuodessa eli kymmenesosan, kun lopetimme suihkussa lotraamisen."

"Uudet termostaatit maksavat itsensä takaisin vuodessa parissa, ja sen jälkeen tulee pelkkää plussaa. Myös ikkunaremontti on tehokas tapa pienentää lämmityksestä tulevaa hiilijalanjälkeä."

Sitten on vielä ilmanvaihto. Jos kylmä ilma tulee sisään raakana ilmanvaihtoritilöistä, kuten meidän talossamme, se laskeutuu lattialle. Jalkoja palelee, ja ihmiset avaavat patterit täysille. Ilmanvaihtoritilän pitäisi olla patterin kohdalla.

Villasukilla ilmastonmuutosta vastaan! Talvella kotona ei kuulu olla t-paidassa.

On tyyni ja aurinkoinen syysaamu. Lauttasaaren sillalla on yllättävän paljon pyöräilijöitä. Mutta autoilijoita on paljon enemmän. Liikennevaloissa viidessä peräkkäisessä autossa sattuu istumaan yksinäinen naiskuljettaja.

Tässä autojen keskellä pyöräillessä on helppo uskoa, että liikenteen hiilidioksidipäästöt Suomessa lisääntyvät jatkuvasti. Autot vievät entistä vähemmän polttoainetta eli päästävät yhä vähemmän hiilidioksidia, mutta niitä on koko ajan enemmän.

Moni pärjäisi ilmankin: lähes 40 prosenttia suomalaisista asuu alle kolmen kilometrin päässä työpaikastaan. Autoilla ajetaan kuitenkin yhä lyhyempiä matkoja.

Erikoistutkija Ari Nissinen ja hänen vaimonsa pyöräilevät töihin ympäri vuoden. Heille se merkitsee elämänlaatua. Jos on pakko mennä autolla, tuntuu, että päivä on pilalla.

Tässä pyöräillessäni minä en aiheuta kasvihuonepäästöjä. Olen hetken carbon neutral, hiilineutraali.

Mutta vain hetken. Useimmiten kuljen neljän kilometrin työmatkani bussilla.

Se on tietysti parempi kuin matkustaa omalla autolla, muttei bussikyytikään päästötöntä ole. Verkon ilmastolaskuri kertoo, että kodin ja työn välisistä bussimatkoistani (40 viikkoa x 5 vrk x 8 km = 1 600 km) kertyy vuodessa 110 kiloa hiilidioksidia. Lisään siihen 20 kiloa (400 km) muita metro-, ratikka- ja bussimatkoja.

Päästöjä tulee myös taksimatkoista (200 km, 30 kiloa), junamatkoista (1 100 km, 30 kiloa) ja pitkistä linja-automatkoista (200 km, 10 kiloa) – yksi mummolareissu junalla ja linja-autolla kesälomalla ja syysloman junamatkat Puolassa.

Sitten arvioin Ikea-reissut ja taimitarhakäynnit. Laskeskelen, että istun perheen kanssa autossa (diesel) vuosittain parituhatta kilometriä. Jaan sen neljällä (120 kiloa päästöjä).

Auto- ja junamatkoista kertyy vuodessa yhteensä 320 kiloa hiilidioksidipäästöjä.

Miehen tulos olisi paljon suurempi. Hän kulkee töihin 60 kilometrin päähän autolla. Jos minä ajaisin omat työmatkani autolla, päästöjä kertyisi 140 kiloa lisää.

Lukuni on pieni myös siksi, että lasten koulu ja harrastukset on valittu niin, että niihin pääsee kävellen. Matti Vanhasen Nurmijärvi-mallissa se ei onnistuisi.

Rankaisen kuitenkin itseäni 200 lisäkilometrillä autoilua (30 kiloa), koska mies tekee suurimman osan perheen ruokaostoksista autolla.

Liikkumisesta on kertynyt tähän mennessä 350 kiloa hiilijalanjälkeä.

Se on saman verran kuin sähköpäästöni. Mutta vain seitsemäsosa niistä päästöistä, joita syntyy kodin ja käyttöveden lämmityksestä.

Sitten tulee iso potti:

Vene.

Vietimme neljä kesälomaviikkoa 30 vuotta vanhassa matkaveneessä, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä, että olisin ympäristörikollinen. Emme käyneet Turkua ja Jurmoa kauempana, mutta dieseliä kului lokikirjan mukaan 700 litraa.

Ilmastolaskurin tuomio on tyrmäävä: 1 860 kiloa hiilidioksidia. Enemmän kuin perheemme vuotuisesta sähkönkulutuksesta!

Neljällä jaettuna siitä tulee minullekin 465 kiloa. Olen järkyttynyt.

Onneksi meillä ei ole kesämökkiä eikä talviasuttavaa kakkosasuntoa tupla-Suomessa.

Syyslomalla käymme Krakovassa. Varsovaan saa halvat lennot, sieltä jatkamme junalla. (Junamatkat on laskettu mukaan jo edellä.)

Lentojen päästölaskureita on verkossa lukuisia, mutta niiden tuloksissa on suuria eroja. Kysyn neuvoa hallituksen ilmastopoliittiselta neuvonantajalta, vihreiden kansanedustajalta Oras Tynkkyseltä. Häneltä tulee saman tien tekstiviesti:

Atmosfairia on yleensä pidetty luotettavana, mutta en tunne laskureita.

Atmosfairia suosittelee myös climate director Jonne Hellgren asiantuntijatoimisto Natural Interestistä. (Toimisto on kerännyt taustalaskelmat Helsingin Sanomien verkkosivujen hiilijalanjälkilaskuriin, jolla kuka tahansa voi arvioida nopeasti ja helposti oman hiilijalanjälkensä. HS.fi:n laskurin avulla on arvioitu näillä sivuilla olevien suomalaisten hiilijalanjälkien koot.)

Syötän tiedot Atmosfairiin (atmosfair.de). Edestakaiset lennot Helsingistä Varsovaan tuovat minulle 600 kiloa hiilidioksidiekvivalentteja.

Kokeilen muutamia muitakin suosittuja laskureita: samat lennot tuottavat niissä 172–700 kiloa. Pienimmät päästöt antaa Finnairin laskuri.

Miten erot voivat olla näin suuria?

Osa laskureista ottaa huomioon vain lentokoneiden hiilidioksidipäästöt, Oras Tynkkynen selittää. Hiilidioksidin lisäksi lentoliikenne kuormittaa ilmastoa typen oksideilla sekä muodostamalla tiivistymisvanoja ja pilviä – näiden yhteisvaikutus voi olla 1,5–3-kertainen hiilidioksidipäästöihin verrattuna.

Tämän takia lentojen päästöt ilmoitetaan hiilidioksidiekvivalentteina: luvussa on hiilidioksidin lisäksi muut päästövaikutukset hiilidioksidiksi muunnettuna.

Pitkiä lentoja voi arvioida karkeasti näin: tunti koneessa tuottaa 250 kiloa kasvihuonekaasupäästöjä matkustajaa kohti. Business-luokasta tulee kaksinkertaiset ja ykkösluokasta kolminkertaiset päästöt turistiluokkaan verrattuna: iso jalkatila, isot päästöt.

Toinen nyrkkisääntö: Rooman-lennot 1 000, Kanarian-lennot 2 000, Thaimaan-lennot 4 000 kiloa päästöjä.

"Sen sijaan nelihenkisen perheen kylpylämatka, kun autolla mennään 200 kilometrin päähän hotelliin ja ollaan siellä kaksi yötä, tuottaa vain noin sadan kilon päästöt henkilöä kohti", Nissinen vertaa.

Hiilijalanjälkeni painaa nyt 4 275 kiloa. Se on jo selvästi suurempi kuin kiinalaisten keskimääräinen hiilijalanjälki.

Luvussa ei ole työn puolesta tehtyjä matkoja – ne menevät työnantajan piikkiin, koska nyt lasketaan henkilökohtaista hiilijalanjälkeä. On yrityksen ympäristöpolitiikkaa pohtia, mennäänkö Helsingistä Ouluun lentokoneella vai yöjunalla.

Viime vuoden työlennoistani Darfuriin, Mumbaihin ja Ouluun olisi tullut suuri, lähes 8 000 kilon lisäys. Mutta koska niitä ei nyt lasketa, suurin yksittäinen kuormittaja hiilijalanjäljessäni on edelleen lämmitys.

Lyhyempiä suihkuja, niinhän Jyri Seppälä neuvoi.

Illalla teen suihkutestin. Suljen ammeen korkin suihkun ajaksi. Pesen tukkani tavalliseen tapaan. En yhtään jää seisoskelemaan lämpimään suihkuun, vaikka mieli tekisi.

Suihkun jälkeen äyskäröin veden ammeesta mittakannulla käsienpesualtaaseen ja lasken. 77, 78, 79. . .

Olen juuri peseytynyt 80 litrassa lämmintä vettä.

Paljonko meni, mies kysyy.

Pari päivää myöhemmin uusin kokeen, mutta suljen suihkun hiustenpesun ajaksi. Muistutan itseäni siitä, että Helsingissä vesi lämpiää melkein pelkästään fossiilisilla polttoaineilla.

Ruoholahden kivihiilivoimalan ajatteleminen tehoaa. Vettä kuluu vain puolet.

Ari Nissinen sanoo kokeilleensa kotonaan 2,5 minuutin suihkuja: "Ne ovat aivan realistisia", hän vakuuttaa. Mutta Nissinen onkin lyhyttukkainen ja mies.

Asuntokohtainen vesimittari ja -maksu vähentäisivät lämpimän veden lorottamista. "Mutta harvassa taloyhtiössä on sellaisia", Nissinen myöntää.

Lupaan heti itselleni, että alan kiinnittää asiaan huomiota. Pärjäämmehän kesällä veneessä aika vähällä makealla vedellä, kun on pakko.

Hetkinen. Siitäkö tässä onkin kysymys? Pakosta?

Jonkun pitäisi panna minulle rajat. Tarvitsen henkilökohtaisen hiilikiintiön.

Semmoisiakin on mietitty.

Konttaan lattialla sähkönkulutusmittarin kanssa. Aion selvittää, mihin meillä menee niin paljon sähköä.

Minun jalanjäljestäni sähkönkulutus on vain 350 kiloa, mutta silti sähköllä on iso merkitys, kun mitataan koko Suomen hiilijalanjälkeä. Kotitaloudet käyttivät 10,6 terawattituntia sähköä vuonna 2006. 15 vuotta sitten kului vain 8,5 TWh. Sähkö on ilmeisesti vieläkin liian halpaa.

Selvästi eniten sähkönkulutus on kasvanut omakotitaloissa. Eikä luvuissa ole mukana sähkölämmitystä.

Valaistus vie suomalaiskotien sähkönkulutuksesta viidenneksen, kylmälaitteet ja elektroniikka 12–13 prosenttia kumpikin. Eniten tehostamisvaraa on valaistuksessa. Hehkulamput pitäisi vaihtaa energiansäästölampuiksi ja mahdollisimman suuri osa halogeeneista led-valoiksi.

Televisioiden, digisovittimien ja stereoiden valmiustilat kuluttavat keskimäärin 5–10 prosenttia kotien sähköstä. Se vastaa yhden hiilivoimalan vuosituotantoa.

Ei voi olla totta.

En usko ennen kuin itse mittaan.

Kulutusmittarin mukaan tietokone ja näyttö vievät vuodessa 660 kWh, jos ne ovat koko ajan auki, kuten meillä yleensä. Siis yli 10 prosenttia kulutuksestamme!

Tietoyhteiskuntako päästötön, ei sinne päinkään!

Tv:n, digisovittimen, dvd-soittimen ja stereovahvistimen tulos on vielä tylympi: yli 800 kWh vuodessa, pelkkää valmiustilaa. Melkein kuin polttaisi sadan watin hehkulamppua yötä päivää.

Liitän vehkeet saman tien jatkojohtoon, josta kaikkien virran voi katkaista kätevästi yhdestä napista. Meidän takiamme ei tämän jälkeen tarvitse pöllyyttää sitä hiilivoimalaa.

Professori Jyri Seppälä muistuttaa, että jos omakotitalojen suoraa sähkölämmitystä saataisiin vähennetyksi, pakkaspäivien kulutushuippuina ei tarvitsisi käynnistää hiilivoimaloita. Sähkölämmitys näkyy suoraan Suomen hiilidioksidipäästöissä varsinkin kylminä ja kuivina vuosina. Kovilla pakkasilla lisääntynyt lämmitystarve joudutaan tuottamaan fossiilisilla polttoaineilla.

Viikonloppuna pakotan itseni viemään koneellisen pyykkiä ulos kuivumaan sen sijaan, että työntäisin sen kuivausrumpuun. Tajuan kyllä, että veneloman rinnalla on aivan sama, missä pyykit kuivuvat. Mutta jos satatuhatta perhettä käyttäisi kuivausrumpua vain kerran viikossa eikä joka päivä, säästyisi valtavasti. . .

"Äiti", kymmenvuotias huomauttaa pisteliäästi, "sun hiilijalanjälkes suurenee suurenemistaan."

Tarkka tyttö: hän on huomannut, että olen käynyt kellarissa täyttämässä pesukoneen ja jättänyt parisataa wattia valoja palamaan.

Vaihdan sähköyhtiötä ja hankin kotiin tuulisähköä. Tuulisähkö on kuin nykyajan ane, sillä voi ostaa puhtaamman omantunnon.

Käytännössä pistorasioista tulee yhä sitä samaa sekasähköä, mutta ehkä sähköä tulee säästetyksi, kun se on kalliimpaa.

Ja tuulivoimaahan rakennetaan lisää, jos sen kysyntä kasvaa – Suomessa se kattaa sähköstä nyt vain 0,3 prosenttia. Ydinsähköstä en innostu. Onhan se päästötöntä, mutta se jättää jälkeensä toisenlaisen jäljen: ydinjätteen. Sitä paitsi se luo illuusion loputtomista energiavaroista, päättymättömästä kasvusta.

Tuulisähkön ansiosta voin vähentää hiilijalanjäljestäni 350 kiloa.

Työpaikan ruokalassa on tarjolla bataatti-chilisosekeittoa, ratatouillea, lohiseljankaa, naudanlihastroganoffia ja fetajuustosalaattia.

Otan lohiseljankan. Mutta mikä mahtaa olla sen hiilijalanjälki?

Edessä on hankala tehtävä: pitäisi selvittää, millaiset hiilidioksidipäästöt syntyvät ruuasta, jonka syön vuoden aikana.

Laskutehtävä on tärkeä, sillä ruuan osuus suomalaisten hiilijalanjäljestä on Jyri Seppälän arvion mukaan 20–25 prosenttia.

Toistaiseksi Suomessa on laskettu tarkkaan vasta kuuden kotimaisen elintarvikkeen hiilijalanjälki, koska laskeminen on hidasta ja kallista.

Yksi näistä on Valion emmentaljuusto. Nyt tiedetään, että ennen kuin kilo juustoa on kaupan kassalla, on syntynyt 13 hiilidioksidiekvivalenttikiloa. Se vastaa 60 kilometrin autoilua.

Juustokilon hiilijalanjälki on yllättäen suurempi kuin kilon kasvihuonekurkkua, hunajamarinoituja broilerisuikaleita tai pakastealtaan juusto-kermaperunoita. Perunajauhojen ja kaurahiutaleiden hiilijalanjälki sen sijaan on lähes olematon.

Ilmastolle pahinta ruokaa on naudanliha. Tutkijat eri puolilla maailmaa ovat laskeneet, että naudanlihakilon tuottamisesta syntyy 15–20 kiloa hiilidioksidiekvivalentteja – siis erilaisia kasvihuonekaasupäästöjä hiilidioksidiksi muunnettuina. Jotkut tutkijat ovat päätyneet jopa 40 kiloon.

Naudanlihan hiilijalanjälki on suuri, koska lihakarja on ravintoketjun yläpäässä: tarvitaan kymmenen kiloa kuivarehua, ennen kuin pöydässä on kilo pihviä. Nautojen märehtiessä syntyy metaania, jota pidetään yli 20 kertaa hiilidioksidia pahempana kasvihuonekaasuna.

"Siksi myös juuston hiilijalanjälki on niin suuri: kiloon juustoa tarvitaan kymmenen litraa maitoa", selvittää Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n vanhempi tutkija Juha-Matti Katajajuuri.

Ulkomailla tutkijat ovat arvioineet, että karkeasti puolet ruuan jalanjäljestä tulee lihasta ja maitotuotteista. Se kuulostaa huolestuttavalta, sillä esimerkiksi suomalaisten lihansyönti on kaksinkertaistunut sitten 1950-luvun ja on nyt yli 76 kiloa vuodessa. Intiassa on paljon kasvissyöjiä ja loputkin ovat köyhiä, joten he syövät lihaa keskimäärin vain neljä kiloa vuodessa. Mutta kiinalaiset, jessus sentään, jo 46 kiloa!

Naudanlihaa suomalaiset kuitenkin ostavat vuosi vuodelta vähemmän.

"Omasta ruuastani naudanlihapihvit ovat pudonneet aika lailla pois parin viime vuoden aikana. Kun laitan ruokaa, käytän vähemmän lihaa, mutta paljon muuta. Osa tutkijoista on ottanut paljon tiukemmankin linjan", Katajajuuri kertoo.

Katajajuuren "paljon muuta" on juureksia ja kasviksia. Niiden hiilijalanjälki on pieni, varsinkin jos ne ovat kasvaneet avomaalla.

Katajajuuren perheessä, kuten meilläkin, naudanlihaa on alettu korvata broilerilla. Sen päästökerroin on sianlihakilon luokkaa (noin 5). Katajajuuri on laskenut, että jos keskimääräinen lihankuluttaja vaihtaa naudanlihan broileriin ja possuun, tämä säästää ilmastoa vuosittain lähes Kanarian-lennon verran.

"Kääntöpuolena on broilerien ja sikojen kasvatuksen tehotuotantomaisuus."

On muitakin eettisiä kysymyksiä.

"Espanjalaisten tomaattien ilmastopäästöt ovat älyttömän paljon pienemmät kuin suomalaisten ympärivuotisten kasvihuonetomaattien. Ne tuodaan tänne rekoilla ja laivoilla, joten päästöt kiloa kohti eivät ole suuria. Mutta entä Espanjan siirtotyöläisten työolot ja kasvisten suuret torjunta-ainepitoisuudet? Maaperäkin on pilattu keinokastelulla."

"Näitä on todella vaikea yhteismitallistaa", Katajajuuri sanoo.

Pitää myös muistaa, että hiilijalanjälki ei kerro kaikista ympäristövaikutuksista. Kasvihuoneet lämmittävät ilmastoa, mutta eivät juuri lisää vesistöjen rehevöitymistä, kuten peltoviljely.

Katajajuuri ihmettelee, etteivät suomalaiset kasvihuoneet ole alkaneet profiloitua vihreällä sähköllä ja pelleteillä. Tomaatit ja kurkut saattaisivat olla hieman kalliimpia, mutta kyllä niille silti ostajia löytyisi.

Minä ostin äsken tuoreita vihreitä papuja. Kenialaisia. Ajattelin, että onpas mukavaa, kun voi tukea afrikkalaista maataloutta. Mutta pavut oli varmaan lennätetty Suomeen. Se kasvattaa niiden hiilijalanjälkeä aivan älyttömästi.

Katajajuuri ei tuomitse kaikkea tuontiruokaa.

"Suomeen ei tuoda lennättämällä kovin paljon ruokaa. Laivakuljetusten hiilijalanjälki tuotetta kohti taas ei ole kovin suuri, jos sitä vertaa siihen, että käydään omalla autolla ostamassa lähiruokaa."

Suuri brittiläinen kauppaketju Tesco on kertonut rajoittavansa lentorahdin osuutta tuotteistaan prosenttiin. Se aikoo liimata lentokonetarran kaikkiin ilmateitse kuljetettuihin tuotteisiin.

Tesco on myös aloittanut tuotteidensa hiilijalanjälkien laskemisen. Toistaiseksi vasta 20 tuotetta on saanut merkin, jossa kerrotaan koko elinkaaren, myös jätevaiheen, kasvihuonepäästöt.

Selviää, että maidon hiilijalanjälki on yhtä suuri kuin appelsiinituoremehun, vaikka lähimmät appelsiinit kasvavat Välimerellä.

Jos haluaisi syödä oikein ilmastoystävällisesti, tekisi ruokaa perunoista ja porkkanoista. Niiden hiilijalanjälki on niin pieni kuin ruuan voi olla.

Paljon pahempi on riisi. Sitä viljellään pääosin veden alla, mistä syntyy metaania. Riisin hiilijalanjälki voi olla sianlihan luokkaa.

Paneudun eri ruoka-aineiden hiilijalanjälkiin ja opin kaikenlaista yllättävää:

Luonnossa eläneiden kalojen hiilijalanjälki syntyy erityisesti kalastusalusten polttoaineesta, kasvatettujen kalojen taas rehun tuotannosta. Hiilijalanjälki on 1–7 kiloa kalakiloa kohti. Jos pyytää kalansa itse soutuveneestä, luku on tietysti nolla.

Viljan ilmastokuorma ei ole kovin suuri. Mutta paistaminen kasvattaa leivän hiilijalanjäljestä avomaan kasviksia suuremman.

Oman puun omenien ilmastovaikutus on olematon. Mutta jos ne viedään mehuasemalle autolla, kuorma alkaa kasvaa. Sienille ja marjoillekin voi kertyä iso ilmastokuorma. Jos 30 kilometrin autoilun jälkeen sangossa on litra mustikoita, niiden hiilijalanjälki on yhtä suuri kuin sianlihakilon.

Entä tölkkitonnikala? Tutkija Juha-Matti Katajajuuri etsii tietoja kansainvälisistä tutkimuksista. Selviää, että tölkkitonnikalan hiilijalanjälki on paljon pienempi kuin naudanlihan. Mutta miten suhtautua tonnikalan ryöstökalastukseen?

Kerään tarkat tiedot kodin kahden viikon ruokaostoksista. Niistä saa aika hyvän käsityksen siitä, mitä meillä vuoden aikana syödään.

Ja juodaan! 450 litraa maitoa.

Ari Nissinen ja Juha-Matti Katajajuuri etsivät ruuillemme hiilikertoimia kansainvälisistä tutkimuksista. Kaikkea ei ole vielä laskettu, on tyydyttävä arvioihin.

Miten suuri hiilijalanjälki on kotimaisilla ruukkusalaateilla ja yrteillä, jotka ovat yhtä heleänvihreitä kesät talvet? Lasken niiden päästöt muiden kasvihuonevihannesten tapaan.

Viikoittaisesta lapsiperheen naudanjauhelihapaketista tulee vuodessa pökerryttävän iso hiilikuorma (572 kiloa), minullekin yli 140 kiloa – enemmän kuin työmatkoistani bussilla. Olen tyrmistynyt.

Mutta jos söisin naudanlihaa arvioimani seitsemän kilon sijasta runsaat 18 kiloa vuodessa eli keskivertosuomalaisen verran, tulos olisi vielä yli 200 kiloa enemmän.

Kaksisataa grammaa juustoa viikossa tekee vuodessa 135 kiloa kasvihuonekaasuja. Koko perheen vuoden perunat sen sijaan kuormittavat ilmastoa vain muutamalla kilolla.

Maidosta ja viilistä saan yllättävän ison hiililaskun, yli sata kiloa.

Nauhanlihan ja maitotuotteiden rinnalla kaikki muu onkin pientä sälää. Lisään kotiruuan hiilijalanjälkeen 40 prosenttia, koska syön viisi ateriaa viikossa työpaikalla.

Ruuan päästöt vuodessa ovat karkeasti arvioituna tässä: 845 kiloa. Se on parisataa kiloa enemmän kuin ne Varsovan-lennot.

Vaikka olen ollut huolellinen ja rehellinen, luku taitaa olla pahasti alakanttiin. Uusien suomalaistutkimusten mukaan ruuan päästöt ovat keskimäärin noin 2 000 kiloa henkeä kohti vuodessa.

Teen huvikseni verkossa niin sanotun älyttömyystestin (alyttomyystesti.fi). Se arvioi käyttäjää sen perusteella, paljonko hän heittää ruokaa roskiin.

Saan selvästi huonomman tuloksen kuin kukaan testin siihen mennessä tehnyt julkkis tai poliitikko. Hemmetti. Joko muut valehtelevat, tai minä elän holtittomasti.

On totta, että ostamme ruokaa jatkuvasti yli tarpeen. Ruokaa pilaantuu, ja sitä heitetään pois: homeista leipää, lötköjä vihanneksia, syömättä jäänyt spagettivyyhti.

Puolustaudun: Minä sentään lajittelen ja kierrätän. Sekajätepussiin menee vain muovit. Saan suurta tyydytystä siitä, että erottelen kaiken, mikä irti lähtee. Kehitysmaissa se tehdään slummeissa, meillä keittiön lattialla.

Kehaisen itseäni Ari Nissiselle. Hän ei kehu minua vaan toteaa vain kuivasti, että hiilitaakkani kasvaisi sata kiloa, jos kotona ei lajiteltaisi eloperäistä jätettä kompostoitavaksi.

Muu jätteen kierrättäminen ei hillitse ilmaston lämpenemistä yhtä paljon. Lajittelu on tärkeä ekoteko mutta ei ilmastoteko.

Huh, säästin sata kiloa.

Minulle on kertynyt henkilökohtaista ilmastotaakkaa nyt 5 120 kiloa.

"Lopeta jo laskeminen", työtoveri neuvoo. "Sä vain ahdistut."

Vasta nyt alan nähdä, mikä arkirutiineissani tuottaa paljon kasvihuonepäästöjä. Silti otan töissä tonnikalapastan, vaikka kasvislinssikeiton hiilijalanjälki olisi takuulla pienempi.

Olen jo ymmärtänyt olevani osa ilmaston lämpenemisen ongelmaa. Mutta vähitellen tajuan, että olen myös osa ratkaisua: vähemmän naudanlihaa, juustoa ja puolivalmiita pakasteita, riisin sijaan perunoita, puukiuas, lyhyempiä suihkuja. . .

Jos ajaisin paljon autolla, helppo tapa pienentää hiilijalanjälkeä olisi vaihtaa autoa. Suomalaisautojen hiilidioksidipäästöt ovat keskimäärin 180 grammaa kilometriä kohti. Uusien, keskitasoa isompienkin dieselautojen päästöt taas ovat enää 130 grammaa.

EU aikoo vähentää päästöjään 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, joten minunkin on opeteltava vähähiilistä elämää. Jos Växjön kaupunki Etelä-Ruotsissa on onnistunut vähentämään kasvihuonepäästöjään kolmanneksen vuodesta 1993, miksen minä? Mynämäki, Kuhmoinen, Parikkala, Uusikaupunki ja Padasjokikin ovat ilmoittaneet pienentävänsä hiilijalanjälkeään selvästi muuta Suomea nopeammin parinkymmenen vuoden aikana.

Silti huomaan ajattelevani koko ajan, että minä sentään yritän mutta tekevätkö muut yhtään mitään.

Näin muutkin ajattelevat, sanoo ajatushautomo Demos ry:n tutkimusjohtaja Aleksi Neuvonen. Hänestä Suomessa tarvittaisiin nyt rohkaisevia esikuvia, sellaisia kuin Jorma Ollila, joka jo pari vuotta sitten kertoi rakennuttaneensa maaseutukotiinsa maalämmön ja ajavansa ilmastosyistä dieselautolla.

"Ihmisten innostamista ei ole Suomessa hirveästi ymmärretty. Täällä on puhuttu teollisuuden energiankäytöstä ja teknologian mahdollisuuksista mutta ei ihmisten ratkaisuista. Ne taas eivät tapahdu VTT:llä eivätkä Nokialla", Neuvonen sanoo.

Hän ottaa esimerkiksi menestyksekkään Pohjois-Karjala-hankkeen, joka opetti suomalaiset välttämään kovia rasvoja. Ensin opeteltiin puhumaan terveydestä. Vähitellen sanoista tuli tekoja, kun voita ja suolaa vähennettiin.

"Samanlaista haetaan ilmastokeskustelussa. Tulee hiilidieettejä ja niiden mukana pienyrittäjiä, jotka auttavat ihmisiä pienentämään hiilijalanjälkeään."

Terveysvalistus synnytti Painonvartijat. Kohta kai tulee Hiilenvartijat.

Minun hiililaskelmani on melkein valmis. Vielä pitää arvioida muusta kulutuksesta kuin syömisestä syntyvät kasvihuonekaasupäästöt.

Brittiläisen Tesco-ketjun 20 uudesta ilmastomerkistä ei ole paljon apua. Niistä selviää, että naisten valkoisen puuvillaisen t-paidan (kokoa M) hiilijalanjälki on puoli kiloa. Pitäisi ostaa 1 458 paitaa vuodessa, ennen kuin se vastaisi hiilijalanjälkeäni liikenteessä.

Jos ilmastomerkki yleistyisi, vertailuja olisi entistä helpompi tehdä. Silloin kuluttaja näkisi, että emmentaljuuston hiilijalanjäljestä vain murto-osa tulee muovipakkauksesta ja suursyyllisiä ovat märehtivät lehmät ja rehun tuotanto. Tai että kaurapuuron hiilijalanjäljestä vain viidesosa syntyy kaurahiutaleiden tuotantoketjusta ja loput siitä, kun puuro kiehuu liedellä.

Tavallisen hehkulampun hiilijalanjäljestä taas 99 prosenttia syntyy käytöstä ja vain prosentti lampun tuotannosta.

Myös valtaosa auton elinkaaren ilmastovaikutuksista syntyy ajettaessa. Polttoaineen tuotannon, materiaalien ja itse auton valmistamisen osuudet ovat lopulta yllättävän pienet.

Kodinkoneissa energiamerkintä jo on. Kuka hankkii B:llä merkityn jääkaapin, jos tarjolla on A++?

Mitä jos hotelleillakin olisi hiilijalanjälkimerkki? Voisi vertailla ja valita ilmastoystävällisimmän. Tai ravintoloilla? Pesuloilla? Urheiluseuroilla?

Alankomaissa on kokeiltu bonuskorttia: kuluttaja sai bonusta ostoksista, joiden katsottiin säästävän ympäristöä – luomuruuasta, vihreästä sähköstä, käytettyinä ostetuista tavaroista, korjauspalveluista.

Sellainen kortti olisi mukava. Mutta kiinnostaisiko se muita kuin ympäristöihmisiä ja muutenkin nuukia?

Helpointa olisi tietysti, jos ilmasto- tai ympäristöystävälliset tuotteet maksaisivat vähemmän kuin muut. Sitä mallia kannattavat esimerkiksi kaikki tätä kirjoitusta varten haastatellut asiantuntijat.

Mutta siihen on pitkä matka. Energiansäästölamput esimerkiksi ovat edelleen monta kertaa kalliimpia kuin hehkulamput. Miksi markkinoilla ylipäätään saa yhä myydä hehkulamppuja? Miksei perheen kakkosautoa muka voi verottaa kovemmin?

Tehokkain kuluttamisen ohjaaja olisi henkilökohtainen päästökiintiö. Vähähiilistä elämää viettävä voisi myydä osuuttaan sille, jonka on päästävä pitkiksi viikonlopuiksi Pariisiin. Mitä isompi hiilijalanjälki, sen kalliimmaksi kävisi.

Se ei haittaisi, sillä rikkailla isokenkäisillä on yleensä myös isompi hiilijalanjälki. Mitä enemmän ihmisellä on rahaa, sitä enemmän hän yleensä kuluttaa.

Minä voisin käydä päästökauppaa mieheni kanssa. Ehkä hän viimein etsisi työmatkalleen kimppakyytiläisen.

Aleksi Neuvonen ei oikein usko, että poliitikot uskaltaisivat säätää henkilökohtaisia hiilikiintiöitä, vaikka asiaa onkin Britanniassa selvitetty.

"Kiellot ja määräykset ovat nopea tapa ohjata ihmisten päätöksiä. Mutta miten varmistetaan, ettei niitä kumota seuraavalla vaalikaudella?"

Miten ihmeessä pystyn arvioimaan, kuinka paljon muu vuosittainen kulutukseni – siis muu kuin asuminen, liikkuminen ja syöminen – lämmittää ilmastoa? Ostin äsken kassillisen kirjoja. Mikä on kirjojen hiilijalanjälki?

On pakko tyytyä karkeaan arvioon. Tutkijat arvioivat, että muun kulutuksen osuus hiilijalanjäljestä on viidesosa, ehkä jopa neljäsosa. Koska vaikuttaa siltä, että kulutan jatkuvasti koko palkkani, taidan kuluttaa aika paljon.

Lasken muun kulutuksen osuudeksi neljäsosan omasta hiilijalanjäljestäni (1 706 kiloa). Sekin voi olla liian vähän.

"Muusta kulutuksesta syntyy tämän hetken tiedon mukaan noin 2 000–4 000 kiloa hiilidioksidia henkeä kohti vuodessa. Luku perustuu kansainvälisiin tuonti–vienti-tilastoihin", Natural Interestin Jonne Hellgren sanoo.

Olen nyt mitannut oman hiilijalanjälkeni. Lopputulos on 6 826 kiloa. Vähennän siitä vihreästä sähköstä saamani bonukset, 350 kiloa.

Minun hiilijalanjälkeni on 6 476 kiloa.

Miten se ei ole suurempi? Suomalaisten keskimääräinen, henkilökohtainen hiilijalanjälki vuodessa on arviolta 10 000 kiloa.

"Tällainen alhaalta ylöspäin laskettu, osista koottu hiilijalanjälki ei millään sisällä kaikkea kulutusta", Ari Nissinen pohtii.

Toki se kasvaisi helposti. Voisi unohtaa julkiset ja pörrätä katumaasturilla (890 kiloa lisää). Jouluna piipahdettaisiin Thaimaassa (4 000 kiloa). Talvilämmin mökki automatkoineen toisi muutamia tuhansia lisäkiloja. . .

Sitä paitsi, ei 6 500 kilon hiilijalanjälki ole pieni. Hallituksen ilmastopoliittinen neuvonantaja Oras Tynkkynen kehottaa vertaamaan sitä siihen, mikä olisi kestävää.

"YK:n ilmastopaneelin IPCC:n mukaan teollisuusmaiden pitäisi leikata päästöjään 80–95 prosenttia vuoden 1990 tasosta, jotta lämpeneminen voitaisiin vielä rajoittaa enintään kahteen asteeseen."

Suomalaisten keskimääräinen hiilijalanjälki saisi siis olla, hetkinen, enintään 1 500 kiloa. Se on vähemmän kuin minun päästöni pelkästä lämmityksestä.

Myös Jonne Hellgrenillä on huomautettavaa:

"Vaikka henkilökohtainen jalanjälki olisikin pieni, työnteosta aiheutuvat päästöt voivat olla merkittäviä. Työpaikalla on väliä."

Kun Natural Interest on arvioinut erilaisia yrityksiä, suomalaisen toimistotyöntekijän työhiilijalanjälki on ollut noin 7 000 kiloa.

Entä jos hiilijalanjälkeäni vertaa kansainvälisesti?

"Kulutuspohjaista hiilijalanjälkeä on vaikea verrata eri maiden välillä, koska virallista kansainvälistä tilastointijärjestelmää ei ole", professori Jyri Seppälä huomauttaa kylmästi, kuten tutkijoilla on tapana.

"Suomalaisten kymmenen tonnin kulutuspohjainen hiilijalanjälkiarvio sisältää oletuksen, että kolme tonnia tapahtuu Suomen rajojen ulkopuolella. Kulutuksemme ulkomaisia kytkentöjä on kuitenkin vaikea arvioida." Ulkomaille jäävät kaikki ne päästöt, jotka syntyvät esimerkiksi tuontiautojen ja -tavaroiden valmistuksesta.

Käytännössä kunkin maan asukkaiden keskimääräinen hiilijalanjälki lasketaan niin, että maan kaikki päästöt jaetaan asukasluvulla. Suomen vertailuluku on näin laskettuna noin 14 tonnia asukasta kohti – siinä ovat mukana myös vientiteollisuuden päästöt kotimaassa.

Tulos on niin kova, että Suomi sijoittuu sillä parinkymmenen suuripäästöisimmän maan joukkoon.

Kansainvälisesti vertailukelpoinen hiilijalanjälkeni ei siis täsmällisesti selviä. Voin kuitenkin uskoa, että elämäni on huomattavasti ilmastoystävällisempää kuin keskimääräisen amerikkalaisen (lähes 20 tonnia), jonka elämä taas on huomattavasti ilmastoystävällisempää kuin keskimääräisen qatarilaisen (63 tonnia).

Mutta niin iso on minun hiilijalanjälkeni, että ainakin kymmenen bangladeshilaisen jalanjäljet peittyvät sen alle.

Lisää aiheesta:

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi