maanantai 22.3.2010 | Vihtori  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Hoas ei valvo opiskelijoita kameroin

9.12.2008 8:56

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö (Hoas) käyttää kameravalvontaa vain rajoitetusti, kertoo Hoasin toimitusjohtaja Heikki Valkjärvi.

"Mieleen tulee pari kiinteistöä, missä sitä on käytetty lähinnä kulunvalvontaan", Valkjärvi muistelee.

Kamerat valvovat ainakin Hoasin päätoimipaikan sisätiloja Helsingin Kampissa. Kameroista kertovat tarrat seinillä.

Opiskelijoiden valvontaan kameroita ei Valkjärven mukaan ole ollut tarvetta käyttää. Sen sijaan ulkopuolisten ilkivallan takia kameravalvontaa on käytetty.

"Kun on sattunut vahingontekoja, on yhteistoimin saatettu sopia jonkinlaisesta väliaikaisesta valvonnan järjestämisestä."

Kameravalvonnalla on Valkjärven mukaan haluttu lisätä turvallisuutta.

"Muistan yhden tulipalotapauksen, jossa asumisturvallisuuden vuoksi oli syytä kameran avulla seurata tilanteen jälkiselvittelyä", Valkjärvi kertoo.

Hänen mukaansa kameravalvonta poistettiin tietyn ajan jälkeen.

Hoasin työntekijät pääsevät katsomaan valvontakameroiden tallenteita sisäisellä luvalla.

"Meillä on tietyt vastuuhenkilöt, joilla niitä on oikeus katsoa. Katselumahdollisuus on rajattu. Se vaatii myös teknistä osaamista", Valkjärvi toteaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.