26.6.2007 20:17
Hoitoalan ammattijärjestöt pitävät suomalaista terveydenhuoltoa tehottomana. Potilaita pidetään terveyskeskuksissa turhaan, johtamisessa on puutteita ja leikkauksia tehdään liikaa.
Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen pitää järjestelmää täysin vanhentuneena. "Missään muussa maassa ei ole terveydenhuoltona tällaista kuntien tasolle hajautettua kummajaista. Kun 400 paikassa pitää olla kapasiteettia ja jatkuva valmius, tehokkuus on sen mukaista", Ihalainen sanoo.
Hänen mukaansa terveydenhuolto on säilynyt nykymuodossaan vain kuntapäättäjien jäykkyyden ja alhaisten palkkojen ansiosta.
Kuopion yliopiston professori Juha Kinnunen esitti tiistaina Helsingin Sanomissa, että Suomen terveyskeskuksissa on jopa kolme kertaa enemmän henkilöstöä kuin tarvittaisiin.
Tehyn kehittämispäällikön Kristiina Kariniemi-Örmälän mukaan väite ei voi pitää paikkaansa.
"Sairaalat ja terveyskeskukset ovat kesällä joutuneet jopa sulkemaan ovensa, koska ei ole riittävästi hoitohenkilöstöä."
Kariniemi-Örmälän mukaan henkilöstön vähentämisen sijaan tulisi kehittää hoitotyön johtamista, mitä on viime vuosina vähennetty.
Liian suureen henkilöstöön ei usko myöskään Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin puheenjohtaja Juhani Palomäki. Hänen mukaansa terveydenhuollon tehottomuus johtuu palveluketjun ongelmista: terveyskeskuksia kuormittavat iäkkäät potilaat, joiden pitäisi olla kotihoidossa tai palvelutalossa.
"Vanhus saattaa joutua olemaan vuosia terveyskeskuksessa sen takia, ettei hänelle ole muuta paikkaa. Syynä on 7 000 hoitajan vajaus vanhustenhoidossa", Palomäki sanoo.
Hänen mukaansa henkilöstön määrään ei voi puuttua ennen kuin potilasketju saadaan liikkeelle "pysähtyneisyyden tilasta".
Juha Kinnusen mukaan Suomessa tehtävistä leikkauksista jopa 40 prosenttia on hyödyttömiä. Lääkäriliiton Risto Ihalainen yhtyy näkemykseen, ja toteaa yhdeksi syyksi hoitotakuun.
"Nykyisin pitää kiirehtiä, vaikka alan ammattilainen pitäisi hoitoa kiireettömänä", Ihalainen sanoo.
Superin Juhani Palomäen mukaan ihmiset vaativat terveyspalveluilta entistä enemmän.
Hänen mukaansa tulisi miettiä etenkin sitä, millä perustein iäkkäimpiä ja huonokuntoisimpia ihmisiä leikataan.
Hoitotakuu on lyhentänyt erikoissairaanhoidon jonoja 26.6.2007
Tutkimus: Vanhusten laitospaikkoja liikaa 25.6.2007
Ministeri Risikko: Olen valmis toimiin 25.6.2007
TIETOKULMASuomen Akatemian Terveydenhuoltotutkimus 25.6.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi