lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Hoitopaikan vapaa valinta voisi luoda eliittisairaaloita

8.1.2009 21:38

 Kuntaliitosta ja yli puoluerajojen löytyy tukea ajatukselle, että potilas saisi mennä haluamaansa terveyskeskukseen tai sairaalaan kuntarajoista huolimatta.

Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona kokoomusministeri Paula Risikon ajamasta tavoitteesta.

"Valinnanvapaus on nykypäivää", sanoo johtaja Jussi Merikallio Kuntaliitosta.

"Kannatan ajatusta. Tosin vaarana on, että syntyy eliittisairaaloita", arvioi eduskunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Juha Rehula (kesk).

"Jos toisesta EU-maasta tuleva voi mennä hoitoon mihin kuntaan tahansa, mutta suomalainen ei, se olisi aika eriarvoistavaa", sanoo oppositiopuolueen edustaja Maria Guzenina-Richardson (sd). Hän viittaa EU:sta tulevaan direktiiviin, joka vapauttaa potilaiden liikkuvuuden EU:ssa.

Käytännön hoitotyön maailmassa ollaan hieman varautuneempia. Johtajaylilääkäri Jaakko Karvonen Husista pitää hoitopaikan vapaata valintaa periaatteessa hyvänä asiana.

Husin kannalta hän kuitenkin näkee ongelmia: "Meillä on maine valtakunnan ykkössairaalana, ja jos kuka tahansa voi ilmoittaa, että hänen sydänremppansa tehdään Husissa, se voi aiheuttaa ongelmia. Pelkään, että jotain rajoituksia on pakko tehdä."

Myös Merikallio kaipaa rajoitteita siltä varalta, että pienet maaseututerveyskeskukset jäisivät rapistumaan samaan aikaan, kun "eliittisairaalat" ylikuormittuisivat.

"Miten hyvämaineinen yksikkö, jossa on huippuosaajat, pystyisi enää pitämään hoitotakuun rajat omalle väelleen? Rangaistaanko kuntaa, joka hoitaa asiansa liian hyvin?" Merikallio kyselee.

Rehulakin haluaa, etttä tasalaatuinen perusterveydenhuolto turvataan koko maassa, ettei väki pakene muualle hoitoon.

Husissa hoidetaan noin puolitoistamiljoonaa poliklinikkakäyntiä vuodessa.

Järjestelmä kestäisi muutaman prosenttiyksikön kasvun, mutta joillakin aloilla pienikin lisäys olisi liikaa. Esimerkiksi jo nyt syöpähoitoja pystytään antamaan vain nippanappa riittävästi.

Karvonen arvioi, että eniten tunkua voisi olla vaativaan aivo- tai sydänkirurgiaan.

Ulkopaikkakuntalaisten hoidosta tuleva raha Husiin toki kelpaisi.

"Omistajakunnillehan olisi edullista myydä tuotteitaan myös muille. Se parantaisi taloutta, kun toiminta kasvaisi", Karvonen sanoo.

Pullonkaulaksi muodostuisi kuitenkin rahan sijaan työvoiman riittävyys.

"Jo nyt leikkaussaleissa ja syöpähoidoissa on huutava pula ammattitaitoisesta henkilökunnasta."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.