lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Hovioikeuden lapsiraiskaustuomio ei saa ymmärrystä

2.7.2009 4:55

MARTTI KAINULAINEN / lehtikuva

Lapsiraiskaustuomion perustelut herättävät hämmennystä.

Lapsiraiskaustuomion perustelut herättävät hämmennystä.

Itä-Suomen hovioikeuden tiistaina antama lievä raiskaustuomio herätti jälleen keskustelun seksuaalirikosten oikeuskäytännöstä, kun poliisimies selvisi ehdollisella tuomiolla lapsen raiskauksesta. Tuomio nosti raivokkaan vastalausemyrskyn internetin keskustelupalstoilla, eikä se saa ymmärrystä oikeusoppineiltakaan.

Hämmennystä herättävät erityisesti tuomion perustelut. Hovioikeuden ratkaisun julkisen osan mukaan rangaistus raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä aleni, koska tekijän uhriin kohdistama väkivalta oli verrattain lievää ja uhri oli jo täyttänyt viisitoista vuotta.

Lapsioikeuden asiantuntija Sami Mahkonen ihmettelee, miten viisitoistavuotiaan uhrin ikä saattoi laskea tuomiota. Hän myös miettii, minkä viestin tuomio antaa, kun se muuttuu kahden ja puolen vuoden vankeudesta ehdolliseksi.

"Kysymys on siitä, että meillä on kuudentoista vuoden suojaikäraja, ja tekijä oli tätä nuoremman kanssa."

Mahkonen sanoo olevansa hämmästynyt ja pahoillaan, että tuomioistuin ei ota vakavasti rikoslain säännöksiä. Hän uskoo myös, että asiassa kannattaisi hakea valituslupaa korkeimpaan oikeuteen, jotta se joutuisi linjaamaan käytäntöä. "Kysymys ei ole yksittäisestä tragediasta, vaan linjasta miten tällaisiin asioihin suhtaudutaan."

Rikosoikeuden professori Terttu Utriainen kysyy, mihin jäi uhrin näkökulma. "Tuomarikunta on koulutettu katsomaan asiaa rikoksen tekijän kannalta ja välttämään ehdottomia vankeusrangaistuksia", Utriainen sanoo.

Hän ihmettelee, ettei perusteluissa huomioida uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja suostumuksen puutetta, vain väkivallan laadulla on merkitystä. "Meillä raiskaus katsotaan lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä väkivaltarikokseksi. Suurimmassa osassa maita katsotaan tällä hetkellä, että raiskauksen oleellinen tunnusmerkki on suostumuksen puute, väkivalta voi olla vain raskauttava tekijä", hän sanoo.

Väkivaltaa ei pidetä raiskausrikoksen tunnusmerkkinä esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, Utriainen muistuttaa.

Hovioikeuden tuomion julkisen osan mukaan tekijän asema poliisina ei ole ollut esillä tekoa arvioitaessa. Utriaisen mielestä olisi pitänyt olla.

"Totta kai se pitää ottaa huomioon, hänhän on rikosoikeuden asiantuntija ammattinsa puolesta."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.