30.1.2009 13:46
Rovaniemi. Rovaniemen hovioikeus kovensi kolmen oululaismiehen tuomioita, jotka liittyivät vuonna 2007 Oulun Hietasaaressa tapahtuneeseen oululaismiehen raakaan surmaan. Päätekijän tuomio koveni elinkautiseen.
Kesällä 2007 tapettu uhri löytyi oululaisen omakotitalon läheltä maahan haudattuna saman vuoden lokakuussa. Uhria oli ensin pahoinpidelty ja sen jälkeen hänet oli haudattu elävältä pellolle kaivettuun kuoppaan.
Oulun käräjäoikeuden mukaan uhri tukehtui kuoliaaksi, kun hän oli hengittänyt hiekkapitoista maa-ainesta. Rikos tuli ilmi syksyllä, kun yksi tekijöistä ilmoitti sukulaisilleen hautaamispaikan.
Oulun käräjäoikeus tuomitsi päätekijä Tuomo Mustosen taposta kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Kaksi muuta miestä saivat ehdolliset vankeusrangaistukset laittomasta uhkauksesta, heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta.
Rovaniemen hovioikeus kuitenkin katsoi, että erityisen julmalla tavalla toteutettu tappo oli tehty vakaasti harkiten ja tuomitsi päätekijän elinkaudeksi vankeuteen murhasta.
Murhasta tuomitun kanssa kuoppaa kaivamassa ja osittain uhria peittämässä olleen miehen hovioikeus katsoi syyllistyneen murhan avunantoon ja tuomitsi hänet viideksi vuodeksi vankeuteen.
Myös kolmas mies tuomittiin avunannosta murhaan ja hänet tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi