lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
KUKA?

Hyljeksinnän uhri, kiusattujen apu

26.1.2009 0:04

washington. Stuart W. Twemlow, 67, on psykiatrian professori Baylor College of Medicine -korkeakoulussa, joka sijaitsee Texasin Houstonissa. Hän on kotoisin Uudesta-Seelannista, jossa hän toimi nuoruudessaan opettajana ja lääkärinä.

Twemlow on The International Journal of Applied Psychoanalytic Studies -julkaisun päätoimittaja ja on kirjoittanut kymmeniä tutkimuspapereita ja kirjoja.

Hän on omistautunut itsepuolustustaidoille, kuten karatelle ja aikidolle, sekä meditaatiolle. Hänen Stephen-poikansa opettaa itsepuolustustaitoja Kansasissa.

Isä ja poika Twemlow sekä Massachusettsissa asuva psykologian professori Frank C. Sacco ovat vuosien ajan kehittäneet ohjelmia yhteisöjen ja koulujen rauhoittamiseksi Yhdysvalloissa, Jamaikalla ja muissa maissa.

Twemlow kertoo itsekin joutuneensa koulukiusaajan uhriksi. "Muistan jokaisen näppylän hänen naamastaan."

Toimiessaan lääkärinä uusiseelantilaisessa Reeftonin pikkukylässä 1960-luvulla Twemlow ja hänen vaimonsa joutuivat kyläläisten syrjinnän kohteeksi. Twemlow oli suututtanut jotkut alueen viljelijät kertomalla, että pastöroimaton maito levittää tuberkuloosia.

"En tiennyt, että pastöroimisvaatimus olisi sulkenut tiettyjä maidontoimittajia, joilla oli paljon vaikutusvaltaa paikallisessa valtuustossa."

Niin alkoi pariskunnan hyljeksintä. Kokemus lisäsi Twemlowin luontaista kiinnostusta yhteisöjen toimintaa ja valtataisteluja kohtaan. Hän muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan psykiatriaa 1970.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.