sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Ihminen muuttaa ilmastoa nyt "erittäin todennäköisesti"

1.2.2007 20:26

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti on kokoomateos ilmastotutkimuksen eri osa-alueilta.

Samalla se on monelle myös poliittinen julkaisu: eri puolilla maailmaa vahdataan, millaisin sanamuodoin raportissa määritellään ihmisen toimien merkitystä ilmastolle.

"Edellisen raportin jälkeen tilanne on muuttunut siten, että tietoa on tullut valtavasti lisää. Meillä on havaintoihin perustuvaa tutkimusta ja pohja on vahvempi", sanoo meteorologian dosentti Jouni Räisänen. Hän on yksi raportin ensimmäisen osan kirjoittajista.

Yksittäisen tutkijan näkökulmasta raportissa on erityistä maailmanlaajuinen perspektiivi. Kun tutkimustulokset vedetään yhteen, eri linjojen samansuuntaiset tulokset korostuvat.

"Kyse on vain siitä, että on entistä vahvemmat perusteet sanoa, että ihmiskunta on vaikuttanut maapallolla havaittuun lämpenemiseen."

IPCC:n raportin kirjoittajat ovat ilmastotutkijoita eri puolilta maailmaa ja tiedeyhteisöä. Politiikka astuu mukaan kuvaan tiivistelmän laadinnassa, kun päätetään, mitä tutkimuksen sanotaan merkitsevän.

"Yleensä tutkijapiireissä on pelkona, että sisältö vesittyy jos esimerkiksi joku öljyntuottajamaa pyrkii vaikuttamaan viestiin", Räisänen selittää.

Yhteenveto on tarkoitettu hallituksille faktapaketiksi, jonka pohjalta ilmastopolitiikkaa tehdään.

Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korhola sanoo, että varsinaista uutta IPCC:n raportissa edeltäjiinsä verrattuna onkin sanamuotojen koventuminen. "Kun aluksi oli 'todennäköistä' että ihminen on muuttanut ilmastoa, nyt se on jo 'erittäin todennäköistä'. Ja sitä korkeammalle se ei tieteen keinoin tule nousemaankaan", hän sanoo.

Myös virheellisiä tietoja on nyt oiottu. Jossain vaiheessa ilmastosta liikkui monenlaista katastrofikuvaa: Golf-virta pysähtyy, Grönlanti katoaa. "Megakatastrofien suhteen raportti on maltillinen. Näissä on ollut ihan järjettömiä väärintulkintoja, jotka raportti laittaa uuteen uskoon."

Hyviä uutisia siis? No ei aivan.

"Ei tarvita liioittelua ja hehkutusta, vaan tässä tasaisessa nousussa on katastrofia ihan tarpeeksi. Ilmaston palautemekanismit kiihdyttävät lämpenemistä, ja siksi nyt täytyisi todella tehdä radikaaleja päätöksiä", Korhola sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.