lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Ilkivalta suistanut vaunuja ja aiheuttanut äkkijarrutuksia tänä vuonna

21.9.2008 22:00

Polkupyöräteline ja polkupyöriä radalla

Kolmea junaa kivitettiin Siuntion aseman lähellä heinäkuussa 2008, mikä sai junat myöhästelemään.

Samalle rataosuudelle on myös kannettu muun muassa polkupyöräteline ja polkupyöriä tämän vuoden aikana. VR:n mukaan ilkivallanteoista on selvitty ilman vakavia vahinkoja silkalla tuurilla.

Vaatteisiin puettu nukke aiheutti äkkijarrutuksen

Tampereelta Helsinkiin matkannut pikajuna teki äkkijarrutuksen Vantaan Hiekkaharjussa elokuussa 2008, kun radalla näytti makaavan ihminen.

Junalla oli jarrutushetkellä vauhtia sata kilometriä tunnissa. VR luonnehti tilannetta todella uhkaavaksi, koska juna olisi saattanut suistua raiteiltaan.

Juna pysähtyi ennen epäiltyä ihmistä. Tällöin paljastui, että radalle oli nostettu vaatteisiin puettu nukke.

Vaihde väärässä asennossa – lapsia epäiltiin

Tavarajunan vaunuja suistui kiskoilta Anjalankoskella maaliskuussa 2008, koska risteyskohdan vaihde oli ilmeisesti tahallaan käännetty väärään asentoon.

Veturi työnsi tuolloin 20:tä tyhjää vaunua edellään Stora Enson tehdasalueen ratapihalla. Viisi vaunua ehti suistua ennen kuin juna pysäytettiin.

Tapahtumapaikalta löytyi lasten jalanjälkiä.

Pikkurikolliset raahasivat metalliaitoja radalle

Kaksi turkulaista pikkurikollista raahasi raiteille metalliaitoja ja läheisen rakennustyömaan tavaroita Turun rautatieaseman ja Kupittaan aseman välillä elo–syyskuussa 2007.

Junat osuivat esteisiin muutaman kerran. Paksu rautalevy kulkeutui veturin edessä asemalle saakka. Pari kertaa kuljettajat pysäyttivät junan ajoissa ennen estettä.

Parikymppiset miehet saivat muutama viikko sitten tuomiot yhdeksän liikennetuhotyön yrityksen lisäksi myös muun muassa yli sadasta polkupyörävarkaudesta ja joistakin kellarimurroista. Vankeustuomioiden pituudet vaihtelivat vuodesta ja viidestä kuukaudesta vuoteen ja kymmeneen kuukauteen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.