lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla
KOMMENTTI

Illan viimeinen juna lähtee kello 14.55

31.8.2006 20:15

Kello on kolme sunnuntai-iltapäivänä Kajaanissa. Syyskuun 3. päivästä lähtien tämä on itäradalla "illan" viimeinen juna, jolla pääsee Kuopiota etelämmäs. Tosin eipä Helsinkiin lähtijän tarvitse vaivata päätään vaihtoehdoilla: ellei iltapäiväjuna sovi, niin sitten valitsee joko 06.15 tai 11.45 lähtevän junan.

Oikorataa mainostaessaan VR kertoi, että itäradalle tulee lisää junia. Ja onhan lisäjunia tullutkin: ne kulkevat Helsinki–Kuopio-väliä. Kuopion pohjoispuolella junat ovat vähentyneet. Jos idän yöjunan lakkauttaminen olisi haluttu korvata, niin Kuopiosta Helsingin suuntaan kello 19.51 lähtevään junaan olisi järjestetty yhteys myös Pohjois-Suomesta.

VR:n bisneksen kannalta outoa on se, että hiihtokeskusten asiakkaita palvelleet itäradan suorat yhteydet on lopetettu kokonaan. Ei vaadi paljon ennustajanlahjoja sanoa, että junanvaihdot karkottavat osan suksia, lumilautoja ja suuria kasseja raahaavista matkailijoista lentokoneisiin ja yöbusseihin.

Näyttää siltä, että VR:n tarkoituksena on keskittää Pohjois-Suomeen kulkeva henkilöliikenne Helsinki–Tampere–Oulu-pääradalle. Jo nyt VR:n netissä oleva matkahaku kehottaa viidessä tapauksessa kahdeksasta Kajaanista Helsinkiin matkaavia kulkemaan Oulun kautta. Jopa iisalmelaisille matkahaku ehdottelee Oulussa pyörähtämistä.

Itäradan pelastanee lopulliselta tuholta ainoastaan se, että VR tarvitsee yhä rataosuuden, jota se voi käyttää vanhentuneen junakaluston hautausmaana.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.