25.11.2009 20:43
Suomi haluaa Kööpenhaminan ilmastokokouksesta kunnianhimoisen poliittisen sitoumuksen. Hallitus hyväksyi keskiviikkona iltakoulussaan kokoukseen valmistautumista koskevan tiedonannon. Tarkka sisältö julkistetaan perjantaina.
Ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk) mukaan tiedonanto sisältää perusteellisen katsauksen neuvottelutilanteeseen ja muun muassa haarukkamaisen arvion siitä, kuinka paljon ilmastopäätökset Suomelle saattavat maksaa.
"Joitakin satoja euroja kustannus tulee olemaan suomalaista kohti", Lehtomäki arvioi iltakoulun jälkeen Kesärannassa.
Tarkkaa summa on vielä mahdoton esittää.
Eduskunta keskustelee tiedonannosta keskiviikkona 2. joulukuuta. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan hallitus haluaa eduskunnalta mahdollisimman selkeän tuen, jotta neuvottelijoilla on kokouksen aikana riittävä liikkumavapaus tehdä sitoumuksia.
"Tätä halutaan ennen muuta kansainväliseen rahoitukseen liittyen, hiilinielujen määrittelyyn ja kolmanneksi siihen, että mitä edellytetään siltä, että EU siirtyisi vuotta 2020 koskevassa vähennystavoitteessa 20 prosentin vähennystavoitteesta 30 prosentin tavoitteeseen", Vanhanen sanoi.
Suomen pitää ensi viikolla päättää, kuka sen valtuuskuntaa Kööpenhaminassa johtaa.
Vanhasen mukaan asiaa ei tarvitse yksityiskohtien tarkkuudella päättää ennen kokousta, sillä asiasisältö ratkaisee, kenen johtoon kulloinkin pöydällä oleva asia kuuluu.
Hän muistutti, että EU neuvottelee Kööpenhaminassa varsinaisista ilmastoasioista blokkina, ja yhteiset kannat muodostetaan EU:n sisällä.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen on katsonut, että koska kyse on YK:n alaisesta kokouksesta, hän on oikeutettu johtamaan tilannetta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa | Päivitetty 10:52
Politiikka | Päivitetty 11:55
Kotimaa | Julkaistu 12:08