torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Isojenkaan kuntien verorahoitus ei riitä peruspalveluihin

27.12.2008 6:05

Yhä useammalle kuntalaiselle on sanottu kunnallisessa hammashoidossa tai terveyskeskuksessa, että kannattaa hakeutua hoitoon yksityiselle puolelle, koska oma kotikaupunki ei pysty huolehtimaan kaikkien asukkaitten palveluista niin kuin laki määrää.

Takana on taloudellisesti hyvä jakso, mutta kunnat joutuvat jälleen harkitsemaan lomautuksia. Osassa kunnista on päätetty, että lomautuksiin ei mennä, mutta jos tarve vaatii, henkilökuntaa vähennetään pysyvästi.

Tähän asti etupäässä pienet kunnat ovat joutuneet turvautumaan niin sanottuun syömävelkaan, kun verotulot ja valtionavut eivät ole riittäneet palvelujen kustannuksiin.

Kamelin selkä on katkennut myös isoissa kaupungeissa: Helsingissä ja Tampereella verotulot ja valtionavut eivät enää riitä peruspalvelujen rahoitukseen. Lisärahaa on otettu liiketoiminnoista.

Myös Vantaalla, Turussa, Lahdessa ja Kuopiossa palvelujen kustannukset ovat ylittäneet verorahoituksen.

Vantaan sosiaali- ja terveysjohtajan Jukka T. Salmisen tilastot Vantaan taloudesta näyttävät, että verotulot eivät enää riitä kaikkeen tarpeelliseen. Lainamäärä on kivunnut viidessä vuodessa 1 500 eurosta 3 000 euroon per vantaalainen. Joka ikinen vauvakin saa ison velkasäkin harteilleen heti kun päästää ensiparkaisunsa Jorvin sairaalassa.

Sosiaali- ja terveysmenot ovat jatkaneet Vantaalla tänä vuonna kasvua yli seitsemän prosentin vauhdilla. Oulussa ollaan vielä kovemmassa kyydissä: sosiaali- ja terveysmenot ovat nousseet lähes 13 prosenttia, ja Espoossa ne ovat kasvaneet lähes 11 prosenttia.

Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkija Heikki Helin osoittaa, että valtio on vähentänyt rahoitusosuuttaan peruspalveluissa. "Vetkutellut kustannusten nousun korvaamisessa", Helin huomauttaa.

"Lipposen hallitusten aikana verotusta kevennettiin kuntien kustannuksella yli 800 miljoonalla eurolla. Ilman valtion lisärahaa kuntien palveluita ei voida turvata", Helin sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.