Itämeren pohja rankaisee holtittomia saastuttajia

tutkimusalus Pollux. Samea, mutainen meren pohja matelee kuvaruudulla hitaasti, kuin turruttavan tylsä elokuva. Äkkiä yksi ruuduista pimenee. Alexander Jevdokimov tarttuu radiopuhelimeen.

"Huomio komentosilta. Pysähdytään ja otetaan 15 metriä takaisin. Tietokone kaatui."

"Ok", radiosta rasahtaa. Komentosillalla nuori nainen tarttuu ohjaussauvaan ja tutkimusalus Polluxin runko alkaa väristä hienoisesti jarrutuksessa. Grönlantilaissyntyinen Vivika Brandt on Polluxin perämies. Jevdokimov on liettualainen.

Pollux on ruotsalaisen tutkimusyrityksen palveluksessa tekemässä pohjan kartoitusta venäläis-saksalaiselle kaasuputkiyhtiö Nord-Streamille.

HS oli mukana eteläisellä Itämerellä, kun tutkijat kävivät metri metriltä läpi tulevan venäläis-saksalaisen kaasuputken reittiä pohjassa.

Kansainvälinen joukkue tutkii Itämeren pohjaa. Ja kansainvälisiä ovat myös ongelmat.

Harva ihminen on käynyt Itämeren pohjassa, mutta ihmisen teot näkyvät siellä ja palaavat rankaisemaan kaikkia, jotka meren äärellä elävät. Laajoilla alueilla luonnostaankin vähähappinen pohja on kuollut saasteisiin. Eikä siinä kaikki.

"Sotien aikana Itämereen laskettiin noin 150 000 miinaa. Niistä noin 35 000 on raivattu, loppujen kohtalo on tuntematon", sanoo Polluxia käyttävän Marin Mätteknik -yhtiön johtaja Ola Oskarsson Göteborgissa. Siihen nähden on ällistyttävää, että vanhat miinat eivät ole juuri koskaan posahdelleet.

Tietokone saadaan taas käyntiin ja Pollux jatkaa hitaasti matkaa lähellä Tanskalle kuuluvaa Bornholmin saarta. Alexander Jevdokimov tarttuu myös ohjaussauvaan ja jatkaa omaa työtään. Jevdokimov on yksi aluksen "lentäjistä". Hän kauko-ohjaa Polluxin alla yli sadan metrin syvyydessä kulkevaa sukellusvenettä, johon on kiinnitetty liki seitsemän metriä leveä huippuherkkä metallinetsin. Comanche-vedenalainen löytäisi pohjasta sinne pudonneen avainnipun.

Nord-Stream haluaa laskea rinnakkain kaksi yli 1 200 kilometriä pitkää kaasuputkea Venäjältä Saksaan. Linjalla ei saa olla yhtäkään ostoskärryä, jääkaappia, siirtolohkaretta tai muuta pohjaan heitettyä estettä. Vanhoista miinoista puhumattakaan.

Jevdokimov lentää hitaasti pohjan yläpuolella ja tarkastaa, että reitti on selvä. Jos Comanche löytää suuren metallisen kohteen, toisella vedenalaisella käydään tutkimassa sitä lähemmin ja ottamassa siitä kuvia. Valtaosin pohja on tyhjää, ja kuukausia kestänyt työ on puuduttavan tylsää.

Kaasuputken reitti on Itämeren tarkimmin tutkittu kaistale. 1 200 kilometriä pitkästä ja noin 15 metriä leveästä soirosta tiedetään jokainen kivi, notko ja kumpare, jokainen lähellä oleva hylky ja muu ihmisen esine. Pohjan geologia, merenalainen maaperä tunnetaan myös tarkasti.

"Koko idea on siinä, että putki voitaisiin laskea reitille, jossa pohjalle ei tarvitse tehdä mitään, eikä tiellä ole mitään väistettävää tai raivattavaa", brittiläinen Bob Pirie, Nord-Streamin työnjohtaja Polluxilla sanoo. Suurin osa pohjasta onkin sellaista. Vain Suomenlahti on ongelmallinen. Maasto pohjassa on mäkistä ja romua on paljon.

Pollux kiertää kaukaa Bornholmin itäpuoliset syvänteet, jonne liittoutuneet upottivat toisen maailmansodan jälkeen saksalaisia kemiallisia kranaatteja. Ola Oskarsson on niitten suhteen rauhallinen. "Luulisin, että kannattaa antaa niiden olla. En tunne hyvää tapaa nostaa niitä. Mutta en ehkä kalastaisi siellä."

Vanhat aseet, kaapelit ja kaasuputket ovat kuitenkin pieni ongelma. Suuri on se, mitä ihminen päästää veteen. Muun muassa pesuaineiden ja maatalouden päästöistä varastoituu fosfaattia meren pohjaan. Jos happi loppuu pohjasta, fosfaatti alkaa liueta veteen. Se on mannaa sinilevälle, joka ryhtyy vauhdikkaaseen kasvuun.

"On yksinkertaisesti lopetettava paskan laskeminen mereen", Oskarsson sanoo.

Lisää aiheesta:

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi