Itä- ja Länsi-Suomen kulttuurien erot syntyivät eri muuttoaalloissa

Itä- ja Länsi-Suomen kulttuurien erot syntyivät eri muuttoaalloissa

Suomessa väestö on heimollisesti ja kulttuurisesti hyvin yhtenäistä, kun sitä vertaa muihin maihin.

Esimerkiksi pohjalaisten ja savolaisten kielellisiä ja kulttuurisia eroja toki on. Silti niitä ei voi edes verrata vaikkapa skottien, walesilaisten, irlantilaisten ja englantilaisten eroihin Brittein saarilla.

Geneetikko Harri Nevanlinnan oli ensimmäisiä, joka tutki suomalaisten perinnöllisiä eroja 1970-luvulla.

Ne synnyttivät käsityksen maasta, jossa geneettisiä rajoja ei ole. Käsitys yhtenäisestä kansasta jäi elämään vuosikymmeniksi.

Todellisuus on paljastunut toisenlaiseksi. Itä- ja Länsi-Suomen geneettiset erot hakevat vertaistaan Euroopassa.

Tuo raja on havaittu useissa eri tutkimuksissa. Geneettinen rajavyöhyke - tarkka raja se ei ole - halkaisee maan Suomenlahden pohjukasta Pohjanmaalle.

Samoilla linjoilla kulkee itä- ja länsimurteiden raja, jota noudattavat monet folkloristiset ja antropologiset piirteet.

Kulttuuria ovat myös ruokaperinteet. Ne on nähty Itä-Suomalaisten sydän- ja verisuonitautien suuren määrän syynä. Elintapojen ero Länsi-Suomeen verrattuna ei kuitenkaan yksin riitä selitykseksi. Taustalla saattaa olla erilainen perinnöllinen alttius sairauksiin maan eri osissa.

Mistä Itä- ja Länsi-Suomen väliset erot johtuvat?

Suomen ensimmäiset asukkaat saapuivat maahan pian jääkauden jälkeen Keski- ja Itä-Euroopasta. Geneettisesti tämä näkyy erityisesti äitilinjoissa, jotka eivät juuri eroa keskieurooppalaisista.

Havainto uutisoitiin 1990-luvulla meillä näyttävästi. Juuri sopivasti EU-jäsenyyden kynnyksellä geenit todistivat, että suomalaiset ovat eurooppalaisia.

Vanhat käsitykset Volgan mutkasta heitettiin romukoppaan. Suomalaisten isälinjoista paljastuneet itäiset piirteet kuitenkin pakottivat tutkijat jälleen tähyilemään Uralille. Genetiikan tulokset ovatkin tukeneet vanhaa käsitystä. Kampakeraamisen kulttuurin aikaan noin 4200-2000 eaa. idästä kulkeutui suomalaisugrilaista kieltä puhuvia uudisasukkaita.

Seuraavava muuttoaalto lännestä synnytti jo eroja Itä- ja Länsi-Suomen välille.

Uudet asukkaat Ruotsista ja Baltiasta toivat mukanaan nuorakeraamisen kulttuurin Lounais-Suomeen ja rannikolle.

Itä-Suomeen nämä vaikutteet eivät yltäneet. Sama kehitys jatkui pronssikaudella ja osittain myös rautakaudella.

Seuraukset näkyvät geneettisissä isälinjoissa. Suomalais-ugrilaiset piirteet ovat säilyneet paremmin Itä-Suomessa, skandinaaviset ja eteläiset piirteet vallitsevat lännessä.

Suomeen on siis saapunut esihistorian saatossa asukkaita monessa aallossa. Aallot ovat vaikuttaneet maan eri osissa eri tavoin.

Suomi on näistä muuttoliikkeistä huolimatta eristyksissä. Karu maa, pieni populaation koko ja eri väestölliset kriisit ovat syitä siihen, että sattuma on vaikuttanut suomalaisten perimään.

Suomalaisten geneettisen muuntelun määrä on kokonaisuutena pienempi kuin useimmilla muilla kansoilla.

Sattuman ansiosta alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. Sota, kulkutauti tai nälänhätä jätti henkiin pitäjässä joskus vain muutamia perheitä.

Harvojen henkiin jääneiden geenit pääsivät sattumalta rikastumaan alueen väestössä. Tätä ilmiötä tutkijat kutsuvat geneettiseksi pullonkaulaksi.

Näin kävi myös silloin, kun uusi asutus polveutui pienestä ryhmästä uudisasukkaita.

Sattuma on vaikuttanut erityisen paljon itä- ja pohjoissuomalaisiin. Asutus oli siellä vuosituhansien ajan niin harvaa. Rannikkoseuduilla väestö polveutuu jääkauden jälkeisistä ensimmäistä asukkaista. Siellä on asuttu pysyvissä kylissä jo tuhansien vuosien ajan.

1500-luvulla Kustaa Vaasa päätti asuttaa Itä- ja Pohjois-Suomen kasvattaakseen verotuloja ja sitoakseen erämaat osaksi Ruotsin valtakuntaa.

Tämä synnytti Suomen historiassa mittavan alueellistamisen. Valtava muuttoliike suuntautui Etelä-Savosta pohjoiseen. Itä-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin asukkaat polveutuvat enimmäkseen näistä uudisasukkaista.

Rannikkoseutujen ja sisämaan suomalaisten erilainen historia näkyy kautta perimän vielä tänäkin päivänä.

Itäsuomalaisten geneettinen monimuotoisuus on selvästi länsisuomalaisia pienempää. Lisäksi pohjoispohjalaiset ovat maantieteellisestä sijainnista huolimatta perimältään täysin itäsuomalaisia.

Poikkeuksellinen asutushistoria on edelleen mukana geeneissämme. Monella suomalaisella on kohonnut riski sairastua tiettyihin perinnöllisiin sairauksiin. Siksi perinnöllisten sairauksien tutkijoille on tärkeää tuntea kansan menneisyys.

Pieni väestö ja eristyneisyys ovat rikastaneet tiettyjen harvinaisten sairauksien geenejä Suomessa. Toisaalta ilmiö on hävittänyt eräitä muualla yleisiä tauteja.

Tämä suomalaiseksi tautiperinnöksi kutsuttu ilmiö on tunnettu jo vuosikymmeniä. Harvinaisia geneettisiä tauteja sairastavia lapsia syntyy Suomessa joka vuosi noin 60.

Paljon suurempi osa suomalaisista sairastaa jotakin yleistä kansantautia, jolle altistavia geenejä on rikastunut Suomen eri osiin. Näiden tautien puhkeamiseen vaikuttavat geenien lisäksi myös elintavat.

Esimerkiksi itäsuomalaisilla on ehkä suurempi perinnöllinen alttius sydän- ja verisuonitaudeille. MS-tauti esimerkiksi on taas erityisen yleinen Etelä-Pohjanmaalla. Yhden ihmisen riski sairastua tällaisen alueellisen rikastumisen tuloksena on kuitenkin pieni.

Asutushistoriansa vuoksi suomalaiset ovat monella tapaa ihanteellinen populaatio, kun tutkijat etsivät yleisille kansantaudeille altistavia geenejä. Kun geneettistä muuntelua on vähän, geenit löytyvät helpommin ja halvemmalla.

Genetiikka on nyt tärkeä tietolähde ihmiskunnan historian tutkimuksessa. Silti kansat - kuten yksilötkin - ovat enemmän kuin geeniensä summa.

Genetiikka ei edes pyri tarjoamaan kaiken kattavaa vastausta siihen, keitä me suomalaiset olemme.

Kulttuurilla ja kielellä on loppujen lopuksi kansallisen olemuksen määrittäjinä tärkeämpi rooli kuin perimällä. Siksi suomalaisia on myös jatkossa helppoa ajatella yhtenäisenä kansakuntana.

Kirjoittaja on geneetikko, joka valmistelee väitöskirjaa Suomen genomikeskuksessa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.tiede@sanoma.fi