perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Itä-Suomen hovioikeuden tuomiot seksuaalirikoksista nostattavat tunteita verkossa

17.12.2008 19:24

Itä-Suomen hovioikeuden seksuaalirikoksissa antamat päätökset nostattavat tunteita internetin keskustelupalstoilla. Esimerkiksi Facebook-yhteisössä jo yli 32 000 ihmistä on liittynyt keskusteluryhmään, jossa arvostellaan hovioikeuden ratkaisuja liian lieviksi.

Itä-Suomen hovioikeutta vastustava Facebook-ryhmä perustettiin marraskuussa. Keskiviikkona ryhmän sivuilla keskusteltiin hovioikeuden aiemmin päivällä antamasta päätöksestä, jolla 23-vuotias mies vapautettiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saamastaan tuomiosta. Myös STT kertoi keskiviikkona hovioikeuden vapauttavasta päätöksestä ja sen perusteluista.

Internetistä löytyy myös adressi, jossa vastustetaan Itä-Suomen hovioikeuden linjaa seksuaalirikoksiin. Adressi on määrä luovuttaa keräämisen jälkeen päättäjille.

Kuopiossa toimivan hovioikeuden tuomioita on arvosteltu julkisuudessa aiemminkin.

Kuopiossa ilmestyvä Savon Sanomat selvitti 2004 laajasti eri hovioikeuksien rangaistuskäytäntöjä seksuaalirikoksissa. Selvityksen mukaan Itä-Suomen hovioikeuden antamat tuomiot eivät poikenneet muiden hovioikeuksien linjasta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.