perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Itsenäisyyspäivää juhlittu eri puolilla maata

6.12.2006 19:19

Marja Airio / Lehtikuva

Ylioppilaiden soihtukulkue Helsingissä 6.12.2006.

Ylioppilaiden soihtukulkue Helsingissä 6.12.2006.

Itsenäisyyspäivää juhlittiin keskiviikkona eri puolilla maata. Juhlinta noudatteli pitkälti perinteitä, joskin suuressa osassa maata päivää vietettiin tavanomaista huomattavasti lämpimämmässä säässä.

Päivän ohjelma alkoi valtakunnallisella lipunnostotilaisuudella, joka alkoi harmaan päivän valjettua aamuyhdeksältä Tähtitorninmäellä Helsingissä. Lipun nostivat partiolippukunta NMKY:n Katajaiset ja NMKY:n Rastipartio. Lippupuheen piti kansanedustaja Timo Soini (ps).

Suomen korkein johto osallistui puolenpäivän aikaan ekumeeniseen juhlajumalanpalvelukseen Helsingin Tuomiokirkossa. Helsingin piispa Eero Huovinen muistutti saarnassaan, että ihmisen pitäisi oman tahtonsa lisäksi huomioida myös muiden tahto.

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati keräsi Jyväskylään tuhansia katsojia. Itse paraatiin osallistui noin 1 400 henkeä. Lisäksi mukana oli sata ajoneuvoa, lentokoneita ja helikoptereita. Ensi kertaa esittäytyvät suomalaiset EU:n nopean toiminnan joukot sekä Keski-Suomen maakuntajoukko.

Juhlintaa kuitenkin himmensi paraatin ohimarssin aikana sattunut kuolemantapaus. Iäkäs sotaveteraani sai surmansa jäätyään panssarivaunun alle aivan vastaanottokorokkeen lähellä Jyväskylän keskustassa.

Pääkaupunkiseudun ylioppilaskunnat laskivat seppeleet illansuussa sankariristille Hietaniemen hautausmaalle. Sen jälkeen ylioppilaat marssivat soihtukulkueena Helsingin keskustan läpi Senaatintorin kansalaisjuhlaan.

Itsenäisyyspäivä huipentuu illalla juhlavastaanottoon Presidentinlinnassa. Tänä vuonna presidentti Itsenäisyyspäivää juhlitaan Helsingin lisäksi illalla näyttävästi myös esimerkiksi Tampereella, jossa Keskustorilla kello 18 alkanut juhla päättyy ilotulitukseen. Turussa juhlinta aloitetaan jo tiistai-iltana suurtansseilla, jossa esiintyy kymmeniä artisteja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.