29.1.2010 11:17 | Päivitetty: 30.1.2010 0:23
MS Norlandia saapui Tallinnaan iltakuudelta.
Jäihin aamulla juuttunut matkustaja-autolautta Nordlandia saapui Tallinnasta Helsinkiin reilut kolme tuntia aikataulusta jäljessä. Puoliltaöin perjantaina saapunut alus toi mukanaan Tallinnasta 600 ihmistä.
Helsingin ja Tallinnan väliä kulkevan Nordlandian on määrä liikennöidä normaalin aikataulun mukaisesti lauantaiaamusta lähtien.
Eckerö Linen mukaan päivällä tunneiksi jäihin juuttuneella aluksella oli menomatkalla Helsingistä Tallinnaan 850 matkustajaa, jotka suhtautuivat ongelmiin rauhallisesti.
Nordlandia pääsi jäistä liikkeelle, kun alukset Superstar ja Baltic Princess rouhivat väylän jäitä.
Nordlandiaa lähti aluksi auttamaan myös kaksi hinaajaa, mutta ne saivat paluukäskyn ennen kuin ehtivät paikalle.
Helsingistä aamukahdeksalta lähtenyt Nordlandia jymähti kasaantuneisiin jäihin viidentoista kilometrin matkanteon jälkeen.
Alus myöhästyi aikataulustaan seitsemän tuntia ja pääsi lähtemään paluumatkalle lähes kolme tuntia aikataulusta jäljessä.
Eckerö Line on toiveikas autolauttaliikenteen sujumisesta jatkossa ongelmitta, vaikka perjantaina poikkeuksellinen jäämassa jumitti Nordlandia-lautan tunneiksi Suomenlahdelle.
Eckerö Linen toimitusjohtaja David Lindström uskoo, että matkanteko ei enää pysähdy jäihin.
"Tietysti on mahdotonta sanoa, että koskaan enää ei näin tule käymään. Jäänmurrosta vastaava Arctic Icebreaking on kuitenkin vahvistanut, että he satsaavat enemmän resursseja Helsingin edustalle. Se tarkoittaa että väylät on tästä illasta lähtien pidetty paremmin auki", Lindström sanoi perjantai-iltana.
Nordlandian juuttuminen jäihin johtui Lindströmin mukaan pääasiallisesti jäiden pakkautumisesta merireittien varteen paksuiksi valleiksi.
Lisäksi jäätilanne on hänen mukaansa ollut tänä talvena poikkeuksellinen, sillä tuuli on puhaltanut tavallista enemmän jäätä nimenomaan Suomen rannikolle ja saaristoon.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi