lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Jämsän valtuuston puheenjohtaja surmattiin teräaseella

Surmasta pidätetyn aviomiehen puhuttelut alkoivat keskiviikkona

20.7.2006

Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Paula Björkqvist, 31, surmattiin kotonaan tiistain vastaisena yönä.

Surmasta epäiltynä on pidätetty hänen 40-vuotias aviomiehensä, jonka puhuttelut alkoivat keskiviikkona.

Tutkinnanjohtaja, Jämsän poliisipäällikkö Jyrki Wasastjerna kertoi, että teon motiivi on vielä epäselvä. Tapausta tutkitaan henkirikoksena ja tekovälineenä oli teräase.

Wasastjerna ei halunnut tutkinnallisista syistä vahvistaa tietoa, jonka mukaan mies oli yrittänyt heti tapahtuman jälkeen vahingoittaa itseään. Mies vastusti poliiseja kiinniotossa.

Perheeseen kuului kaksivuotias tytär, jonka lastensuojeluviranomaiset ovat ottaneet huostaansa.

Uhrille tehdään oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus torstaina. Wasastjernan mukaan surmatyö oli erityisen väkivaltainen.

Ruumiinavauksen tulokset ratkaisevat hänen mukaansa paljolti sen, tutkitaanko tekoa tappona vai murhana.

Poliisi hälytettiin Björkqvistien omakotitalolle Jämsän keskustaan tiistain vastaisena yönä aamuneljän jälkeen.

Hälytyksen tekivät naapurit, jotka heräsivät naisen avunhuutoihin. Poliisien tultua paikalle mitään ei ollut tehtävissä uhrin pelastamiseksi.

Björkqvistien talossa oli tapahtumahetkellä vain pariskunta ja heidän lapsensa.

Naapurien mukaan avioparilla ei ole ollut aiemmin näkyviä erimielisyyksiä. Edellisenä päivänä heillä oli vieraita. Poliisi on puhutellut henkilöitä, jotka olivat pariskunnan kanssa tekemisissä viimeisen vuorokauden aikana.

Paula Björkqvist oli keskustan näkyvämpiä nimiä Jämsässä.

Björkqvistillä oli lukuisia maakunnallisia luottamustoimia ja hänet oli jo nimetty ehdokkaaksi vuoden 2007 eduskuntavaaleihin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.