16.1.2009 0:46
Tiehallinnon, Ratahallintokeskuksen ja Merenkulkulaitoksen johtajat arvioivat Helsingin Sanomien saamassa muistiossa, että heidän virastoistaan muodostettavan Väyläviraston alueellistaminen maksaa jopa sata miljoonaa euroa.
"Myönteisesti taloudellisia seikkoja on vaikea löytää", muistiossa todetaan.
Kustannukset johtuvat pääasiassa uuden henkilöstön palkkaamisesta ja muuttamasta kieltäytyvien uudelleen sijoittamisesta. Myös kiinteistökulut voivat nousta korkeiksi.
Kolme liikennesektorin virastoa yhdistetään Väylävirastoksi 1. tammikuuta 2010 alkaen. Tiehallinnon Jukka Hirvelä, Ratahallintokeskuksen Ossi Niemimuukko ja Merenkulkulaitoksen Markku Mylly kannattavat uudistusta ja virastojen toimimista yksissä tiloissa, mutta he eivät halua, että virasto sijoitetaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.
Uuden viraston sijoituspaikaksi ovat pääkaupunkiseudun ohella ehdolla Lappeenranta ja Rovaniemi. Ratkaisu sijoituspaikasta tehdään maaliskuussa.
Pääjohtajat näkevät taustamuistiossaan pahoja peikkoja alueellistamisessa.
Heidän alustavien tietojensa mukaan Rovaniemelle tai Lappeenrantaan olisi valmis siirtymään vain 10–15 kaikista niistä 600 viranomaisesta, jotka ovat virastojen palveluksessa pääkaupunkiseudulla. Kaikkiaan uuteen virastoon tarvitaan noin 730 asiantuntijaa.
"Kun juuri kukaan ei siirry, joudutaan Väylävirastoon rekrytoimaan 2013 mennessä 550 uutta henkilöä korvaamaan irtisanoutuvaa tai uudelleen sijoitettavaa henkilöstöä."
Muistion mukaan nykyisen asiantuntemuksen korvaaminen tällä tavalla on mahdotonta. "Kun samalla uudelleen sijoitetaan vanha henkilöstö, joka ei ole poistunut luonnollista tietä, ovat lisäkustannukset rekrytointiaikana helposti 100 miljoonaa euroa."
Alueellistaminen lisäisi Väyläviraston ja sen yhteistyökumppanien matkustuskuluja arviolta 4–5 miljoonaa euroa joka vuosi. Tämä johtuu siitä, että yli 200:n Väyläviraston työntekijän pitää joka päivä istua kokouksissa Helsingissä olevien sidosryhmien kanssa.
Muistiossa varoitetaan kiinteistöjen päällekkäisistä kustannuksista kahdella eri paikkakunnalla. "Nykyisten toimitilojen sopimusehdot voivat aiheuttaa ongelmia vaihdettaessa tiloja kesken sopimuskauden."
Lääkelaitoksen tapauksesta on otettu opiksi. Kuopioon siirtyvällä laitoksella on Helsingissä vuokrasopimus voimassa vuoteen 2019.
Väyläviraston päätehtävä on teiden, ratojen ja vesiväylien kunnossapito ja kehittäminen, liikenteen ohjaus sekä lupapalvelut.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi