lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Joka neljäs opiskelija joutunut korkeakoulukiusatuksi

2.12.2010 12:52

Jussi Nukari / Lehtikuva

Turun, Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän yliopistojenylioppilaskunnat vetoavat korkeakoulukiusaamisen vähentämiseksi.

Turun, Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän yliopistojenylioppilaskunnat vetoavat korkeakoulukiusaamisen vähentämiseksi.

Yliopisto-opiskelijoiden kokema kiusaaminen on luultua yleisempää, käy ilmi tuoreista tutkimuksista. Jopa neljännes opiskelijoista on kokenut sanallista loukkaamista, vahingoittamista tai syrjintää osana opiskelujaan.

Neljän suuren yliopiston ylioppilaskunnat vetoavat nyt korkeakoulukiusaamisen vähentämiseksi. Etujärjestöt katsovat, että kiusaamisen laajuus on hätkähdyttävän suurta.

"Toisin kuin koulu- ja työpaikkakiusaamista, korkeakoulukiusaamista ei yleisesti tunnisteta, eikä siihen ole välineitä puuttua", Helsingin, Turun, Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen ylioppilaskunnat toteavat kannanotossaan.

Yliopistoissa tapahtuvaa kiusaamista voi olla vaikea todentaa, eikä tutkimuksista nouse esille yksittäistä syytä sille, miksi joku joutuu kiusatuksi. Ylioppilaskuntien mukaan kiusaaminen onkin akateemisen maailman sokea piste.

Kiusaaminen voi hidastaa opintojen etenemistä merkittävästi. Taakka voi seurata uhria koulutusasteelta toiselle ja aina työelämään asti, kannanotossa muistutetaan.

Ylioppilaskuntien mielestä kiusaamisen ehkäisyyn tarvitaan uusia toimijoita, mutta usein kyse on myös asenneongelmasta. Koko yliopistoyhteisön pitäisi kantaa vastuunsa ongelman kitkemisestä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.