13.12.2007 0:27
Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes joka viides laivan ohjaimissa ollut perämies tai päällikkö on nukahtanut komentosillalle ainakin kerran, ja yli 40 prosenttia on ollut vähällä uinahtaa työnsä ääreen viiden viime vuoden aikana. Noin joka viidennelle oli myös sattunut läheltä piti -tapauksia väsymyksen vuoksi.
Tulokset ovat Onnettomuustutkintakeskuksen selvityksestä, jonka tiedot kerättiin Suomen laivanpäällystöliiton jäseniltä. Vastaajia oli 185.
Keskus ryhtyi selvittämään asiaa, koska sen tutkittaviksi tuli 1998–2003 kymmenen sellaista haveria, joissa esiin nousi päällystön väsymykseen viittaavia tai suoranaisesta nukahtamisesta kertovia syitä.
Komentosillalla oli nukuttu jopa kolmisen tuntia, ja alus oli tuona aikana mennyt Suomenlahden poikki.
Seitsemässä turmassa käytettiin laivan ohjailussa 6/6-järjestelmää: kuusi tuntia töitä, kuusi vapaata. Kahdessa systeemi oli neljä tuntia töitä, kahdeksan vapaata (4/8), ja yhdellä laivoista oli sekajärjestelmä.
Ulkomaisissa tutkimuksissa on havaittu, että muita useammin havereita sattuu pienille aluksille, joissa päällikkö ja yksi perämies jakavat vahtivuorot – usein 6/6-järjestelmällä.
Onnettomuustutkinnan selvitys kertoo myös, että jos vahtivuorolainen on tuntenut väsymysoireita, niin nukahtamisriski on yli viisinkertainen.
Tutkimus vahvistaa kansainvälisiä tuloksia, mutta sen varsinainen löytö liittyy komentosillan ilmaan.
Vastaajien ykköstoivomukseksi nousi raikas ilma. Uusien laivojen komentosillat ovat suljettuja; niissä ei enää ole avoimia ulokkeita, joilla pääsisi haukkaamaan raitista meri-ilmaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Päivitetty 13:25
Ulkomaat | Päivitetty 12:18
Kotimaa | Julkaistu 10:45