keskiviikko 17.3.2010 | Kerttu  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Jokela-lautakunta vaatii kuria internetiin

26.2.2009 10:26 | Päivitetty: 26.2.2009 10:34

Jokelan koulusurmia tutkinut lautakunta vaatii merkittäviä tiukennuksia aselupiin ja internetin valvontaan. Tutkintalautakunnan mukaan aseiden määrää Suomessa tulisi vähentää ja etenkin käsiaseiden luvansaantia tiukentaa huomattavasti.

Internetissä palveluntarjoajien tulisi ottaa käyttöön säännöt, joiden avulla rikolliseen toimintaan liittyvistä havainnoista voisi ilmoittaa viranomaisille. Lisäksi epäasialliseen viestintään tulisi puuttua.

Tutkintalautakunta esittää aamupäivällä julkistamassaan raportissaan yhteensä 13 suositusta, joilla koulusurmia voitaisiin estää tai niiden aiheuttamia vahinkoja pienentää. Suositukset liittyvät muun muassa oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen, kiusaamisen ehkäisyyn ja nuorten mielenterveyspalveluihin.

Tutkintalautakunnan mielestä muun muassa tiedonkulkuun ja salassapitoon liittyvät lait on uudistettava. Liian tiukat salassapitosäännökset ehkäisevät avun ja tuen antamista oppilaille. Tutkintalautakunnan mukaan oppilashuollon salassapitosäännöksiä myös tulkitaan kouluissa vaihtelevasti.

Tuusulan Jokelassa toissa vuoden syksyllä tapahtuneessa kouluampumisessa kuoli yhteensä 9 ihmistä, myös ampuja Pekka-Eric Auvinen.

Tutkintalautakunta luovutti työnsä aamupäivällä oikeusministeri Tuija Braxille (vihr).

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.